Miten minusta tuli kouluratsastaja?

Vanhalla tallilla meidän ryhmä hyppäsi ehkä kerran koko siellä olo aikana. Lisäksi olin esteleirillä. Muuta en oikeastana ollut hypännyt vanhalla tallilla. Uudella tallilla alettiin hypätä enemmän, mutta en kuitenkaan saanut siihen rutiinia ja jäin aika epävarmaksi esteillä. Kouluratsastus siis vain tuli mulle läheisemmäksi.
Esteratsastus on vain mulle semmoista hauskanpitoa, eikä sitäkään aina. Mun taidot siinä on aika huonot ja meen idealla kovaa ja korkeelta, ilman mitään teknisiä juttuja ja tavoitteita. Kouluratsastuksessa taas mulla on aina ollut kova hinku kehittyä ja mulla on ollut tavoitteita. Kouluratsastuksessa oln halunnut olla hyvä, mutta esteillä ei mulla ole koskaan ollut väliä.

Kouluratsastuksessa onnistumisesta saan paljon paremman fiiliksen kuin esteillä. Siinä minulla on korkeammat tavoitteet ja onnistuminenkin on suuremman työn takana.
Kouluratsastus on mielestäni niin hieno laji. Jotta siinä voi onnistua hevosen täytyy olla täysin avuillasi. Se toimii pienistä avuista ja tekee yhteistyötä. Niinkin iso eläin kun hevonen on sinun hallinnassasi. Kouluratsastuksessa kiteytyy se mikä mielestäni on ratsastuksessa parasta.
HIHS:ssä katsoessani knockoutia sain kylmiä väreitä. Voi kumpa olisin joskus yhtä hyvä kuin ratsastajat siellä. Kouluratsastus näytää niin hienolle, kun ratsastaja tietää mitä tekee. Kouluhevosetkin ovat niin ihania, kun ne nostelevat jalkojaan niin ihanasti.

Olen myös viime aikoina saanut pientä estekammoa, kun olen katsonut estetunteja. Niillä aina sattuu ja tapahtuu. Kouluratsastus on niin turvallista.
tieni on ehkä puoliksi kohtaloa, puoliksi omaa päätöstä. En ole kuitenkaan koskaan katunut, että rupesin kouluratsastajaksi. Se on selvästi lajini ja olen ylpeä ollessani kouluratsastaja, vaikka ainakin primuksessa meitä on junnuja tässä lajissa on selvästi vähemmän.
Älkää ymmärtäkö väärin. Mielestäni myös esteratsastus on hieno laji ja joskus olisi kiva olla parempi hyppäämisessä. Itselleni kuitenkin koulu on lähellä sydäntä.