Image Map

30. joulukuuta 2015

Talvi tuli vihdoin

1.
2.
3.
4. onko itse pakko näyttä urpolle, kun poni söpöilee
5.
6.
7.
Löytyykö lempparia?

Maanantaina meidän kaveri, joka on kisannut PSG tasollakin ja opsikelee Flyingessä, kävi ratsastamassa Lerpalla. Poika oli tosi hieno! Tekivät jopa vähän piruetin alkeita.


23. joulukuuta 2015

Sekava kuulumispostaus


En ole tänne pitkään aikaan postaillut. Syynä lähinnä on materiaalin ja asian puute. Meidän maneesi on niin pimeä, ettei siellä paljon saa kuvia meidän valmennusaikoihin. Treeneistäkään ei ole kummoisempaa kerrottavaa, kovin hyvin ei ole mennyt. Ollaan palailtu pieneltä kevyemmältä jaksolta ja kaikilla tuntuu kestävän hetki päästä takaisin treenimoodiin. Pakko kyllä mainita, että Lerppa oli tiistaina todella hieno Aliisan kanssa tunnilla. Enemmän realiaikaisia kuulumisia kannattaa käydä kyttäämässä meidän instagramista nimimerkillä team_makinen. 




Muuten meille kuuluu ihan hyväää. Poni pääsi viime viikolla karvoistaan, sillä se oli kasvattanut aikamoisen turkin. Hieman oli haastavaa, mutta kyllä siitä loppujen lopuksi tuli kohtalaisen siisti. Päästiin pitkästä aikaa myös kunnolla maastoilemaan sunnuntaian ja poni kyllä tykkäsi.


Liikutukseen ollaan saatu lisää monipuolisuutta ohjasajolla. Lerppa on nyt käynyt kaksi kertaa Maken ohjasajettavana. Tämä liikutusmuoto sopii kyllä Lerppenille tosi hyvin. Se pääsee rauhassa käyttämään selkää ilman, että kukaan on selässä häiritsemässä. Postauksen kuvat ovatkin viime ohjasajo kerralta. Ohjasajosta löytyy myös videota ylempänä mainitusta instgramista.


Tästä tuli tälläinen todella sekava kuulumispostaus. Ehkä ensi kerralla palataan jonkin järkevän merkeissä.

2. joulukuuta 2015

Tallipäivä videopostaus

Kuvattiin maanantaina Ainon ja Ainon kanssa videopostaus. Käytiin siis ensin Ainon mukana katsomassa hänen vuokraheppaansa Nallea, josta lisää voitte lukea Ainon blogista ja sen jälkeen vähän hyppäämässä Lerpalla.


Linkki videoon

Tätä on paljon aina toivottu, joten olisi kiva saada vähän kommenttia (: