Image Map

29. kesäkuuta 2015

Nyt se oli ansaittu

Lauantaina oli vielä kisat ennen kuin hevoset jäävät kesälomalle. Seuraavan kerran palataankin tallille tuntsaritreenien merkeissä.
Aamulla seurattiin esteratsastusta, jonka jälkeen menin laittamaan Esaa kuntoon. Kun hevonen oli siistinä hoidin toimihenkilöhommani ja laittelin varusteet ja omat kamat valmiiksi. Yllättävän nopeasti olikin aika laittaa Esalle ja itselleni varusteet päälle ja kävellä maneesille.
Verkka ei alkanut hyvin. Esa tuntui jotenkin vastustelevan tuntumaa tai sitten ratsastin itse liikaa kädellä. Tein vähän avoa ja väistöä, jotka sujuivat ihan kivasti. Otin pari hölkkäkierrosta ravia, mutta nostin pian laukan. Olin edellisenä päivänä ratsastanut Esalla aj silloin isossa laukassa verkkaaminen oli toiminut hyvin, joten päätin tehdä saman. Eli laukattiin Esan kanssa oikein reilua laukkaa, mitä nyt pienessä verkassa amhtui. Laukka oli tämän jälkeen aika kivan tuntuista. Ravikin tuntui ihan kivalle laukan jälkeen. Jostain syystä aina Esa on aika vahva verkassa. Koskaan tunnilla se ei ole tuntunut noin vahvalle. Yleensä Esa kuitenkin näyttää hyvälle ollessaan vähän vahva ja onhan se hyvä että se ottaa kunnolla tuntuman. Harjoitusravissa saatiin myös hyviä pätkiä, joten hyvällä fiiliksellä lähdin radalle.


Näytin katsomosivun Esalle niin kuin yleensäkin. Kauaa ei taas tarvinnut pyöriä ennen lähtömerkkiä. Keskihalkaisijalle käänsin aivan liian aikaisin, minkä tajusin kuitenkin vasta pysähdyksessä. Esa vähän jännittyi, mutta teki pysähdyksen hyvin. Eka keskiravi oli vähän tahmea. Voltista tuli liian pieni, mutta sain mielestäni paremmin asetusta kuin ennen. Toiseen keskiraviin Esa lähti innokkaasti itse ja se oli tuomarinkin mielestä parempi. Voltista tuli taas liian pieni. Kolmikaarinen oli tuomarin mielestä melko tasainen ja siltä se tuntuikin. Tehtiin taas hyvä käyntisiirtyminen lävistäjällä ja siitä napsahti 7 numeroksi. Samoin keskikäynnistäkin saatiin 7. Laukka ja laukkavoltti olivat ihan ok. Keskilaukkaa en taaskaan vaihtao peläten uskaltanut ratsastaa tarpeeksi eteen. Pysähdyksestä ja peruutuksesta saatiin jopa 6. Esan kanssa aina peruutus laskee harmillisesti pysähdyksen pisteitä. Vasemmasta laukasta saatiin vähän parempaa numeroa kuin oikeasta. Tähän suuntaan uskalsin tasa ratsastaa kunnolla keskilaukkaa ja se palkittiinkin 7:lla. Loppukiitoksestakin napattiin 7. Esa tuntuikin siinä rennolle ja teki hyvän pysähdyksen.





Radan jälkeen oli todella hyvä fiilis. Ensimmäsitä kertaa Esa tuntui radalla olevan hyvin tuntumalla, eikä kovin jännittyneeltä. Vähän hidas se oli aluksi ja sain vähän huomauttaa pohkeella. Olin todella iloinen, että vihdoin saatiin se onnistuminen. Alakerrassa meillä oli 6:ta ja 6,5:ta. Tuomari oli kirjoittanut: "Suoritus paranee kohti loppua, kun eteenpäinpyrkimys paranee. Istut kauniisti. Huolellisemmat voltit." Prosentteja saatiin tasan 63, mikä oli hyvä päivän tiukalla arvotelulla. Sillä sitten lopulta napattiin voitto 8 ratsukon joukosta. Melkein voittoa iloisempi olin siitä, että nyt se hevonen oli tutnunut hyvälle myös selkään. Tuntui, että se ruusuke oli ansaittu. Hieno Esa!



17. kesäkuuta 2015

Hyvä viikko

Viime viikko kului töissä ja heti töiden jälkeen oli talent-kurssi. Aloitimme aina puolen tunnin teorialla ja sen jälkeen menimme laittamaan hevoset kuntoon ja lähdimme ratsastamaan. Tänä vuonna kurssin piti meille oma valmentaja, toisin kuin viime vuonna.
Maanantaina aloitettiin käynnissä avoilla ja tehtiin oikeasti meidän arhaat avot ikinä. Ennen mun on ollut vaikea saada Esa taipumaan kunnolla, mutta pysymään uralla ja lisäksi rentona. Nyt se kuitenkin onnistui joka kerta hyvin ja Esa kulki todella rentona, ehkä vähän pitkässä muodossa, mutta ainakin selän läpi. Nostettiin käynnistä suoraan laukka, minkä huomasin viikon aikana sopivan hyvin Esalle. Esan kanssa yleensä alkuravit ovat todella kankeaa menoa, mutta laukassa tämä alkukankeus ei näkynyt ja ravi oli heti laukan jälkeen huomattavasti helpompaa. Laukassa tehtiin parin uran ympäri kierroksen jälkeen vastalaukkoja. Tarkoituksena oli tulla lävitsäjä ja jatkaa siitä lyhyen sivun läpi vastalaukkaa. Vasemmassa laukassa tä,ä meni ihan leikiten, Esan vasemmasta laukasta on tullut tosi vahvaa, eikä se vaihda siinä enää juuri koskaan. Oikea olikin sitten todella vaikea. Esan kanssa kun on vaikeata tehdä edes lävistäjä vaihtamatta. Tarpeeksi monen yrityksen jälkeen Esa teki sen,  enkä voisi olla ylpeämpi. Tehtiin lopuksi ravissa siirtymisiä ja alkutervehdystä. Nää sujuiat hyvin ja oliva meille aika helppoja. Ravikin oli todella hyvää. Musta tuntui, että istunkin siellä ravissa paremmin.



 Tiistaina sujui myös hyvin. Tunnin aiheena oli väsitöt, joita tehtiin käynnissä ja ravissa. Nämäkin sujuivat melkein parhaiten mitä yleensä. Esa pysyi rennompana, eikä vastustellut tuntumaa. Ravikin oli ihan kivaa, vaikka olisi saanut olla välillä terävämpää. Lopuksi tehtiin myös radan poikki laukannostoja, jotka myös menivät ihan kivasti.



 Keskiviikkona meni päivistä parhaiten. Alkutunnista meno ei ollut kovin ihmeellistä. Yleensä maneesissa mula kestää saada Esa vähän kauemmin teräväksi, kun se ei itse oli niin pirteänä. Kentällä se yleensä itse on terävämpi. Tunnin teemana oli voltit, joita tehtiin verkan jälkeen. Täytyy myöntää, etten nyt yhtään muista mitä tehtiin verkassa. Lopuksi kuitenkin voltteja tehdessä Esa tuli tosi teräväksi ja alkoi kantaa itsensä, jolloin ravi oli super hyvää. Esahan on tosi kevyt ratsastaa, joten sillä ei edes huomaa, kun se painaa kädelle. Vasta kun se oikeasti alkaa kantaa itseään huomaa, että kuinka se on roikkunut ohjassa.




 Torstaina meillä oli esteratsastajat mukana, joten porukkaa oli paljon enemmän. Tehtiin yhdessä alkuverkka, loivia kiemurauria ja ympyröitä. Esa oli alusta asti vahva ja juoksi alta. Musta tuntui, ettei se yhtään kuunnellut mun apuja. Tästöä syystä päätin tehdä siirtymisiä, kun lopputunnista ratsastettiin itsenäisesti. Ensin tein käynti-ravi siirtymisiä, joissa huomasin, että vaikka Esa oli aika kuuman menossa, ei se kuunnellut pohjetta kunnolla. Tein myös keskiraveja, joissa koitin etsiä sitä maksimia mitä pystytään mennä. Lopuksi tein vielä laukka-käynti siirtymisiä. näissäkin huomasi hyvin, ettei Esa ollut kuulolla, sillä hyvänä päivänä nämä menevät ihan ongelmitta, mutta nyt ei taidettu saada yhtään hyvää siirtymistä käyntiin.




 Perjantaina aloitettiin taas käyntiverkassa tekemällä erikokoisia voltteja. Käynnin jälkeen otettiin suoraan laukkaa. Esa ei tuntunut mitenkään ihmeellisen hyvälle, aika reippaalle. Laukan jälkeen ravissa tehtiin viisikaarista kiemurauraa. Sen hahmottaminen oli todella vaikeaa. Ravi kuitenkin oli tosi hyvää ja Esa teki kaikki kaaret tahdittamatta. Harmiksi hyvä ravi vähän katosi välikäyntien aikana. Tehtiin vähän taas keskiaskellajeja lävitsäjillä. Ravt sujuivat muuten ihan hyvin, mutta pari rikkoa laukalle tuli. Laukka vasempaan sujui hyvin, mutta oikea meni sitten tosi vaikeaksi. Liekö johtuen siitä, että Esa oli ollut koko viikon vaihtokurssilla vai mistä, mutta ei meinattu millään saaada lävistäjää ilman vaihtoa. Tultiin todella monta kertaa putkeen ja aina saatiin yksi vaihdoton lävistäjä, mutta seuraavalla taas vaihto. Valmentaja halusi, että saadaan kaksi peäkkäin. Lopulta se sitten onnistui, vaikka aika kauan saatiin siinä pyöriä. Ravi oli kyllä aika kivaa tämän jälkeen, kun Esa ottaa noista vähän kuumaa.


 Lauantaina oli sitten kisat. Verkassa Esa oli aluksi tosi oudon tuntuinen. Se oli vahvan ja jähmeän tuntuinen edestä. Pikkuhiljaa se onneksi parani ja lopuksi se tuntuikin taas tosi hyvälle.
 Radalla sitten taas se hyvä rento hevonen katosi taivaan tuuliin. Vitsi, että itseäni harmittaa, että jännitän radalla itse niin paljon, etten saa Esaa siihen muotoon mihin tunneilla. Tehtävät tulivat puhtaasti suoritettua toista keskiravia lukuun ottamatta, missä tuli rikko laukalle. Oikea voltti meni kauheaksi tahdittamiseksi ja peruutus nyt oli yhtä huono kuin aina. Hyviä pätkiä olivat pysähdykset, vasen laukkavoltti ja keskilaukat. Siihen olen tosi tyytyväinen, ettei Esa vaihtanut kumpaakaan ja vasemmassa uskalsin ratsastaa jo ihan kunnon keskilaukkaa. Ainoa 8 tuli lävitsäjällä käyntisiirtymisestä, 7 tuli kolmikaarisesta, keskikäynnistä, vasemmasta voltista ja keskilaukasta. Huonoin oli 5,5 siitä rikotusta keskiravista. Alakerrassa oli 6:sta, 6,5:ta ja 7:ää. Tuomarin kommenttina: "Kivoja pätkiä, raamikas ratsukko. Ravin tahtia pitää tarkkailla, ettei mene epäpuhtaaksi. Ole huolellinen volttien koon kanssa. Siistiä työtä!" Kiltillä arvostelulla saatiin 65%, mikä oli mielestäni ihan liikaa. Saatiin myös valkoinen ruusuke, mikä sai kyllä hymyilemään, varsinkin kun palkintojen jaossa olivat myös muut joukkuelaiset. Kolmoisvoitto!


Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti?

2. kesäkuuta 2015

Kuulumiset kuvien kautta

Taas aikaa on ehtinyt vierähtää viime postauksesta. Monta tuntiakin on ehtinyt mennä, joten ajattelin käydä ne läpi lähinnä kuvien kautta, jottei tekstiä tulisi liikaa. Esallahan tässä on paljon menty ja meillä on mennyt oikeastaan aika hyvin. Pari ihan super hyvää tuntia on takana, mutta palataan niihin alempana.


12.5 pääsin taas pitkästä aikaa menemään Veronilla. Olikin jo vähän ikävä tätä ihanaa kaveria. Tunti ei sujunut ihan parhaiten ja varsinkin vasemmalle asettumisen kanssa oli paljon ongelmia. Tehtiin vähän B:0 radan juttuja ja vitsi nyt ne laukkalävistäjät olivat tosi hyviä, lisäksi pysähdykset onnistuivat hyvin.


14.5 oltiin porukalla maastossa vapaapäivän kunniaksi. Itselleni valikoitui alle Arttu niminen poni, josta ei täällä varmaan ole ennen mainintaa ollutkaan. En siis ennen ollut Artulla mennyt. Ihana innokas ponineiti, jolta kyllä puuttui jarrut. 


16.5 valkassa tehtiin radanpätkiä. Muuten sujui oikeastaan aika hyvin, mutta radanpätkiä ratsastaessa menen itse ihan lukkoon, enkä ratsasta kunnolla. Näin ollen ne sujuvat huonosti. 


18.5 maanantain tunnilla Esa tuntui hyvälle, mutta itse en ollut ihan messissä. En saanut ratsastettua hevosta niin hyväksi, kuin sen olisi voinut. Ei kuitenkaan täysi katastrofi.



23.5 valkassa meno ei taaskana ollut kovin ihmeellistä. Lähinnä mieleen jäivät hyvin onnistuneet pysähdykset, joita teimme tilaa ottaessa. Taidettiin tehdä ainakin avoa, mikä oli todella vaikeaa.
 Ratsastin toisen tunnin vielä tunnin valkan jälkeen. Nyt Esa oli paljon energisempi ja löydettiin tosi hyvä meno. Tehtiin vastalaukkaa, joka sujui lopulta hyvin, vaikka oikea onkin vaikeaa. Melkein koko tunti tehtiin keskiravi ja keskilaukka lävistäjiä, jotka lopulta onnistuivat hyvin.


25.5 maanantaina hyvä meno jatkui. Saatiin väistöjen ja volttien avulla ratsastettua Esa tosi pehmeäksi niskasta ja muoto tuntui selkään parhaimalle kuin ikinä. Vähän vielä tahdin kanssa oli ongelmia, kun Esa tuppaa alkaa juoksemaan. Mutta super tyytyväinen olin tunnin jälkeen.



26.5 startattiin Peikin rataharjoituksissa ensimmäinen A-tason ratani. Mentiin A-merkkiä Esan kanssa. Verkassa Esa oli taas todella hyvän tuntuinen. Radalla sitten fiilis ei ollut enää niin hyvä. Koen Esan ratsastamisen radalla todella vaikeaksi, sillä tila on hyvin pieni, jolloin nopeat käännökset vaikeuttavat tahdin ratsastamista. Laukassa möhlittiin jälleen se oikean laukan nosto ja lisäksi tuli harmillinen vaihto. Mutta tyytyväinen olen, että parhaat numerot tulivat pohkeenväistöstä, laukasta ja laukkalävistäjästä, ei ihan helppoja juttuja meille. Lopulta saatiin 56,7 %


30.5 valkassa ei saatu ihan yhtä hyvää menoa kuin edellisillä ratsastuksilla. Niitä hyviäkin pätkiä kuitenkin tuli ja keskiaskellajit onnistuivat tosi hyvin. Se yksi lauantain tunti auttoi paljon ja nyt saatiin super keskilaukka lävistäjä.


1.6 oli kauden viimeinen maanantai tunti. Mentiin perinteiden mukaan ilman satulaa. esan viettäessä vapaapäivää ratsuksi oli laitettu Ibi. Kerran olen Ibillä mennyt, mutta silloin meillä ei oikein synkannut. Nyt Ibi oli oikein kiva, kunhan se toipui alkujärkytyksestä. Välillä oli vaikeaa, mutta saatiin hyviä pätkiä kaikissa askellajeissa.


Kesäkin tuli! Itse loman alun töissä tallilla, mikä ei kyllä töiltä tunnu. Ensi viikolla on talent-kurssi ja päästään taas treenaamaan Esan kanssa tosissaan. Mitä suunnitelmia teillä on?