Image Map

24. helmikuuta 2015

Toivekuva postaus?

Kiinnostaisiko teitä toivekuva postaus? Jos löytyy kiinnostusta voisitte heitellä kommentteihin ehdotuksia ja jos niitä tulee tarpeeksi voisin toteuttaa. Eli ideanan on ehdottaa aiheita mistä otan/etsin kuvan esim. lempi ratsastuskuva, ilo, paras hevonen yms.


18. helmikuuta 2015

Treeniä kangilla

Tänään suunnattiin taas pitkästä aikaa Ponikouluun. Tällä kertaa Risto pääsi treenaamaan kankien kanssa. Oli taas aivan ihanaa ja Risto toimi oikein hyvin!
Tein aluksi ihan perus lämmittelyn kaikissa askellajeissa. Kaikki toimi hyvin, vaikka vähän hankalaa oli asettuminen. Laukkakin toimi tosi hyvin, vaikka sitä ei olla melkein yhtään menty. Verkan jälkeen tehtiin samaa tehtävää kuin kaksi viikkoa siiten valkassa eli niitä siirtymisiä niin, että joku toinen huutelee. Risto toimi näissäkin hyvin ja erityisen tyytyväinen olen laukannostoihin, jotka onnistuivat tuntumalla. Risto kyllä kuumeni tästä tehtävästä tosi paljon ja heitti pari pukkiakin. Lopuksi tehtiin parit lisäykset ravissa, jotka eivät oikeen onnistuneet. Niitä pitäisi vähän treenata. Lisäksi vähän vastalaukkaa, mikä oli hieman vaikeaa, kun Risto alkoi olla niin innokas laukassa. Tyytyväinen olin treeniin, Risto on paras.
Aussi sai ihania kuvia! Mitä mieltä te olette?












17. helmikuuta 2015

Ei ole helppoa

Lauantaina oli taas vaihteeksi kaksi tuntia, jotka eivät kyllä menneet ihan putkeen. Onneksi mukaan mahtui myös niitä hyviä pätkiä, mutta myös hieman hallitsematonta menoa.

Valmennus aloitettiin käynnissä pysähdyksillä. Aluksi saatiin todella hyviä pysähdyksiä. Veron pysähtyi hienosti tuntumalla ja tasan. Näitä hetken tehtyä alkoivat ne jostain syystä huonontumaan. Veron ei seissyt enää niin varmasti paikoillaan, mutta eivät ne siltikään huonoja olleet.


Ravissa mentiin ensin ihan uraa pitkin. Veron tuntui todella hyvältä, se oli tuntumalla ja rento. Aluksi etsittiin rauhallisessa temmossa se hyvä tuntuma ja kun se löytyi lähdettiin kasvattamaan ravia. Vähän menoa aina keskeytti Veronin yskiminen, mutta onneksi se meni alkutunnin jälkeen ohi. Sain miettiä etten jäisi kannattelemaan Veronin päätä. Siirryttiin keskiympyrälle, jossa ei sujunut yhtä hyvin. Veron oli hieman kankeampi kuin viime viikolla ja asetusta ratsastaessa oli vaikeaa löytää rentoutta.
Otettiin laukat myös ympyrällä. Laukkakaan vasempaan ei ollut yhtä hyvää kuin viime viikolla. Oikealle kuitenkin tuntui se jo sujuvan paremmin. Oikea laukka on ollut meille selvästi vaikeinta, mutta nyt siinäkin tuli hyviä pätkiä tuntumalla.


Välikäyntien jälkeen alettiin tehdä ihan suunnattoman vaikaa tehtävää. Maneesin toiseen päätyyn oli tehty uran sisäpuolelle tötsistä voltin rajat ja tarkoitus oli ratsastaa siinä tötsien sisäpuolella 10m volttia. Aloitettiin käynnissä, jossa sujui vielä hyvin. Veronkin alkoi pehmetä oikealta puolelta.
Ravissakin sujui ihan kivasti, mitä nyt välillä kääntäminen oli hankalaa tai tarpeeksi ison voltin tekeminen. Ravi muutenkin oli ihan kivaa ja Veron oli hyvin kuulolla.



Sitten tuli laukan vuoro. Veroninhan laukka on aika hankalaa, joten tehtävä oli sillekkin vaikea. Aluksi saatiin pari kierrosta ympyrällä ihan kohtalaisesti, jos nyt ei mietitä sitä että heppa laukkasi pää taivaissa ja pohkeita kantaten. Kerran se kuitenkin pääsi livahtamaan avuilta ja sen jälkeen koko homma meni ihan plörinäksi. Veron otti vähän herneen nenään koko tehtävästä ja alkoi viedä minua ihan 6-0. En saanut enää edes laukkaa hallintaan saati käännettyä volttia. Lopulta sitten kaadeltiin tötsiä, hypittiin niiden yli ja muutenkin mentiin ihan holtittomasti. Jäin itse ratsastamaan huonosti, jolloin hevonenkaan ei enää tullut avuille.


Yritettiin tehdä volttia ravissa, mutta en saanut enää hommaa kasaan. Lopulta tehtiin volttia niin, että puolikas oli käynnissä ja toinen ravissa. Näin saatiin loppuun myös onnistumisia.



Seuraava tunti ei myöskään ollut helppo. Ratsuksi oli osunut Kalle niminen, todella osaava ja hyvin koulutettu ruuna. Kallen kanssa kaikista hankalinta on sen huono eteenpäin pyrkimys ja lisäksi itselleni aiheuttaa paljon ongelmia sen herkkä suu.
Heti käynnissä jo ilmeni ongelmia, kun en saanut Kalleen liikettä. Sama jatkui myös ravissa. Koko homma tuntui ihan mahdottomalta. Taas sain huomata kuinka tehoton ratsastaja olen ja kuinka paljon ratsastan liikaa kädellä. Tehtiin vähän siirtymisiä ja ratsastettiin ympyrällä. Ympyrällä tuli lisäksi ongelma, kun en saanut asetusta läpi.


Onneksi otettiin laukkaa aika nopeasti. Mentiin ihan uralla tehden pääty-ympyröitä. Kalle vallan innostui uralla laukkaamisesta ja vihdoin saatiin sitä vauhtia menoon. Pari vähän hallitsematontakin kohtausta tuli, mutta ne sai hyvin käännettyä positiiviseksi vauhdin antajiksi. Saatiin laukasta paljon kehuja ja sain käskyksi vain istua ja nauttia.



Laukan jälkeen ravi oli vähän eteenpäinpyrkivämpää, muttei vieläkään tarpeeksi. Lisäksi Kalle jännitti ihan älyttömän paljon. Tehtiin ympyröillä pienennystä ja suurennusta. Sain tässä vähän apua opelta maasta käsin, sillä hän antoi raipan kanssa vauhtia.
Pikkuhiljaa alkoi Kalle rentoutumaan ja alettiin saada hyviäkin pätkiä. Lopputunnista harjoitusravi olikin jo todella eteenpäinpyrkivää ja sain itse tehdä kyydissä ihan hulluna hommia. Meinasi siinä jo kuntokin loppua.
Lopuksi Kalle venytti kivasti eteen alas.


En ollut yhtään tyytyväinen omaan ratsastukseeni, mutta oli ihan kiva, että saatiin alkutunnin ongelmat voitettua ja lopussa hevonen kulki ihan kivasti.

Nyt on ollut jo kaksi video koostetta, joita on paljon toivottu. Tykkäättekö vai teenkö ihan turhaan?

13. helmikuuta 2015

onnistunut valmennus+muuta


Lauantaina oli taas valmennus. Olin koko viikon tsempannut itseäni ratsastamaan hyvin ja se kannatti.
Aloitettiin käynnissä tekemällä väistöjä. Ihan alusta asti mietin, että nyt en anna Veronin jäädä pohkeen taakse ja valmentaja jo alussa kehuikin, kuinka se oli nyt pohken edessä. Västötkin onnistuivat aika kivasti. Paljon on tekemistä, mutta nyt Veron oli aikaisempaa paremmin tuntumalla läpi väistön. Koitin itse keskittyä istuntaan ja varsinkin siihen etten kallistu.


Siirryttiin raviin ja tässäkin päätin ratsastaa täysillä Veronin kunnolla avuille. Veron olikin alusta asti todella hyvä. Ratsastettiin suurimmaksi osaksi keskiympyrällä. Ravissa oikeastaan ainoa ongelma oli, etten saanut asetusta kunnolla läpi. Varsinkin oikea on aika hankala suunta. Veron itsekin on ehkä vähän jäykkä sinne ja se on oma heikompi puoleni.


Otettiin myös laukkaa keskiympyrällä moelmpiin suuntiin. Vasen laukka oli myös todella hyvää, vaikka aluksi se jäi hieman löysäksi. Pari raviin tippumista tuli, mutta vähemmän kuin viimeksi. Oikea sitten oli vähän vaikea ja siinä en saanut tuntumaa yhtä hyvn kuin vasemmalle.
Välikäyntien jälkeen alettiin ethdä kaikennäköisiä tehtäviä tosi nopeassa temmossa. Valmenaja huuteli eri askellajeja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Hevosen pitkin olla tosi hyvin avuilla ja itse piti olla skarppina, että onnistui. Veron pysyi tosi hyvänä myös harjoitusravissa ja ravi alkoi saada joustao, mitä siinä ei aina ole. Perusliikkumiseen olin siis todella tyytyväinen, mutta tehtvätä eivät sujuneet ihan niin hyvin. Veron ei ollut täysin avuilla, jolloin tehtävät eivät tulleet täsyin oikeaan aikaan. Esim. pysähdyksessä saattoi hieman kestää, kun pidäte ei mennyt läpi. Tätä pitää siis vielä harjoitella.




Lopuksi ravattiin eteena-alas ja vihdoin sain Veroninkin laskemaan rennosti turpaa alas.
Oli kyllä super hyvät fiilikset tunnin jälkeen, kun hevonen oli toimonut niin hyvin. Teidän onneksenne saatiin tästä myös videota, jota tekin saatte nähdä.



Maanantaina pääsin taas menemään Esalla. Poika sai viime viikolla uudet suitset, joissa on blingbling otsapanta, eikö olekin hieno.


Aloitettiin käynnissä volteilla. Tämä sujui ihan hyvin. Käynti on Esan ehkä se helpoin askellaji, vaikka siinä se helposti painuu kuolaimen alle. Sain olla tarkkana, että vaadin kunnolla asetuksen läpi.
Ravissa ratsastettiin taas uran sisäpuolella, jotta saataisiin hevoset molempien pohkeiden väliin. Meni taas aika vaihtelevasti niin kuin yleensä Esan kanssa. Siirryttiin vielä hetkeksi ympyrälle, jossa olikin aika hankalaa kun meillä oli tosi ahdasta. Tehtiin siinä myös vähän väistätystä.


Laukkaa otettiin uraa pitkin, mutta pääty-ympyröitä sai myös tehdä. Esa lähti taas vauhdikkaasti laukkaan, joten katsoin paremmaksi jäädä ympyrälle. Yritin taas istua mahdollisimman hyvin satulaan, mutta se on todella vaikeaa Esan isossa laukassa. Otettiin laukan jälkeen hetki ravia, jossa tuli taas hyviä ja huonoja pätkiä.
Välikäyntien jälkeen alettiin harjoitella psyähdyksiä ja peruutuksia. Nämä ovat todella vaikeita Esalle, eikä saatu yhtään hyvää peruutusta. Pysähdykset olivat kyllä hyviä, mutta peruutuksessa Esa vain harppoo vinoon ja katoaa iha avuilta.


Lopuksi otettiin kevyttä ravia, jossa Esa tuntui kivan rennolle. Asetuskin tuli ihan kivasti läpi.

Alkaa pikkuhiljaa olla itseltäni prinsessapäivät eli wanhat ohi. Mukavaa on ollut, mutta on ihana palata taas huomenna hevosen selkään.



4. helmikuuta 2015

Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Taas nämä kuulumisten kertomiset on jäänyt, mutta nyt vihdoin olisi ehkä aikaa käydä niitä läpi.
Maanantaina 19.1 menin taas Esalla. Nyt sujui jo vähän paremmin, vaikka kuski parhaansa mukaan yritti pilata kaiken.
Tehtiin käynti ja ravi verkka ratsastamalla jokaisen kirjaimen kohdalle vähän kokoamista, melkein pysähdys tai käyntiinsiirtyminen riippuen askellajista. Esahan on aika vaikea näissä tehtävissä, se kyllä tulee hyvin takaisin pienillä avuilla, mutta alkaa helposti proteistoimaan. Kokoaminen ei ole sille kovin helppoa. Näissä tulikin aika laidasta laitaan niitä onnistumisia ja sitten epäonnistumisia.




Laukka nostettiin keskiympyrällä, mutta jatkettii pian uraa pitkin ja annettiin hevosten laukata reilummin itse kevyessä istunnassa. Hirveästi en uskaltanut päästellä, sillä tila oli Esalle aika pieni. Vähän kuitenkin otettiin vauhtia. Jatkettiin vielä hetki keskiympyrällä, jossa sujui ihan kivasti.
Nostettiin seuraavaksi jalustimet ylös ja alettiin tehdä käynnissä takaosan käännöksiä. Nämä eivät olleet mitään helppoja Esan kanssa, sillä niissäkin vaaditaan vähän kokoamista. Saatiin kuitenkin jonkunnäköisiä tehtyä. Hirveästi en enää muista oliko niissä jotain erikoista.



Lopuksi ravattiin vielä hetki harjoitusravia ja sitten kevyttäravia. Esa tuntui aika rennolta ja vihdoin olin saanut sen ottamaan vähän oikeaa ohjaa ja päästämään vasemmasta. Ratsastaja voisi kyllä vähän panostaa istuntaansa.

Seuraavalla viikolla olikin aivan uusi tuttavuus, nuorehko estetamma Carana.
Aloitettiin käynnissä tekemään ihan pieniä väistönpätkiä uralta ja uralle. Carana oli aluksi vähän hankalan tuntuinen, mutta pikkuhiljaa aloin saada apuja läpi. Caranalla on aika pitkä kaula ja se on aika matalanmallinen, joten yritin muistuttaa itseäni olla ottamatta sitä liian lyhyeksi. Väistötkin sujuivat aika helposti.


Aluksi ravi oli vaikeaa, en saanut pidätettä kunnolla läpi, jolloin Carana ei tullut tuntumalle. Ohjeena oli, että minun pitäisi aina ottaa kunnon pidäte läpi ja sitten myödätä kunnolla. Aluksi se ei oiken onnistunut. Otettiin laukkaa uraa pitkin, mikä oli aika haasteellista. Carana veti minua vähän satulasta ja muutenkin enemmän kaahotteli menemään.  Laukan jälkeen kuitenkin ravi alkoi toimimaan ja saatiin aika kivoaj pätkiä, näin ensi kerraksi. Carana toimi kivasti myös harjoitusravissa. Välillä päästin sen kyllä menemään liian pitkänä.

tässä liian pitkänä
Seuraavaksi jäätiin toiseen päätyyn ja tultiin yksitellen toiseen päätyyn pääty-ympyrällä laukassa ja tiettyyn kohtaan piti tehdä käyntisiirtyminen n. 2 raviaskeleen kautta. Laukka oli taas hankalaa ja ekalla kerralla Carana onnistui nykäisemään minut satulasta. Toisella kerralla laukassa oli taas vähän ongelmia ja Carana tiputti kerran raville. Käyntisiirtyminen tuli kuitenkin puhtaasti suoraan käyntiin, mistä saatiin kehuja.


Loppuraveissa Carana oli taas kiva ja rento. Ihan hauska uusi tuttavuus.

Maanantaina kipusinkin sitten tuttuun selkään, jossa en kuitenkaan ole ollut varmaan yli vuoteen. Listaan minulle oli nimittäin merkitty Forella. Kuka muistaa tämän tamman?
Forella ei ollutkaan yhtään helppo tapaus. Alkukäynnteista asti olin ihan pihalla ja meno oli vähän molemin puolin jäykkää. Tehtiin aluksi ihan käynnissä pysähdyksiä, jotka olivatkin hyviä Forellan kanssa sillä se ei oikein kuunnellut minua.
Ravissa verryteltiin kolmikaarisella. Forella oli aika jäykkä ja sen saaminen asettumaan oli todella vaikeaa. Piti vain muistaa pitää ulko-ohja kunnolla tuntumalla. Lisäksi sain tehdä koko ajan melkein käyntiinsiirtymisiä, jotta Forella saisi vähän kuunnella apujani.

tästä lähdettiin
Laukassa tehtiin loivan kiemurauran tapaista, mutta hyvin loivana. Jouduin kääntämään Forellan aina monta metriä ennen väliaitoja, sillä se pelkää vastaan tuelvia hevosia ja toisella puolella oli vielä hyppäri. Laukka nyt oli semmoista jäykkää menoa ilman oikein mitään tuntumaa.
Välikäyntien jälkeen, kun muut alkoivat tehdä jotain keskihalkaisija tehtävää jäin itse uran sisäpuolell ja tehtiin ihan vain pysähdyksiä. Sain tehdä näitä todella kauan ennen kuin Forella pysähtyi aivan pienistä avuista. Ja kun muut ravasivat tein ravi-käynti siirtymisiä ja ravipysähdyksiä yrittäen saada Forellan kuulolle. Pikkuhiljaa alkoivat pidätteet mennä läpi. Forellahan ei ole mikään yltiöreipas altajuoksija, kuten Veikko, se ei vaan kuunnellut yhtään.
tähän päästiin
Otettiin veilä vähän laukkaa samalla tavalla, mutta toiseen suuuntaan, jonka jälkeen ravattiin loppuravit. Näissä vihdoin Forella rentoutui ja saatiin vähän parempaa ravia. Siihen oli hyvä lopettaa.

1. helmikuuta 2015

Veron


Olisi taas aika esitellä uusi valmennushevonen. Tämän kertainen kaveri on Veron ruuna, jolla treenataan 10.4 oleviin kisoihin. Olen nyt kaksi tuntia ehtinyt ruunalla ratsastaa, eikä taaskaan ole helppoa ollut.
Ensimmäisellä kerralla Veron oli käynnissä hyvän tuntuinen. Veron alkoi helposti vähän vetää ohjasta, mutta sain sen aika hyvin korjattua. Siirryttiin pääty-ympyröille vielä hetkeksi työstämään käyntiä.


Sain ratsastaa pohkeilla hyvin ja katsoa, että Veron on suora, mutta kuuntelee sisäpohjetta. Siirryttiin raviin kun käynti oli hyvää. Ravi vasemmalle oli aika hyvää. Veron jää helposti vähän kuolaimen eteen ja sitä pyöreyttä saisi olla enemmän. Otettiin myös laukka ympyrällä. Vasemmalle laukka oli alun hankaluuksien jälkeen oikein mukavaa. Aluksi Veron halusi mennä vain kovaa ja pitkänä ja kootessa alkoi se vain painaa ohjalle. Lopuksi sain sitä jo vähän kantamaan itseään, mutta tällöin se helposti tiputti raville. Oikea suunta olikin selvästi vaikeampi ja siinä en saanut asetusta läpi ja laukassa Veron ei kanatanut itseään yhtään niin hyvin.



Jatkettiin kääntämällä lyhyeltä sivulta keskelle ja päähän tehtiin pysähdys. Pysähdykset olivat aika hyviä. Varsinkin kun sain ennen pysähdystä Veronin kantamaan itsensä.
Otettiin harjoitusravia ja alettiin tulla keskihlkaisijalta uralle väistöjä. Aluksi ei saatu kovin hyviä, olisi pitänyt ratsastaa paremmin ulkoavuilla ja pohkeilla eteenpäin. Viimeinen meni kuitenkin aika nappiin ja siihen olenkin tosi tyytyväinen. Veron oli avuilla, suora ja astui ristiin hyvässä temmossa. Harjoitusravi oli muuten todella huonoa. Veron ei ollut yhtään läpi ja oli aika jännittynyt. En saanut apuja annettua kunnolla ja jäin vetämään liikaa. Veron olisi pitkän kaulansa takia tarvinnut enenmmän tilaa. Loppuraveissakaan ei Veron halunnut enää rentoutua.


Toisella kerralla aloitettiin käynnissä kolmikaarisella. Aluksi otin vähän liian lyhyen ohjan. Pidemmällä ohjalla Veron rentoutui ihan kivasti ja olin tyytyväinen. Myös asetukset tulivat aika hyvin.
Ravissa alkoivat sitten taas ongelmat. En saanut mitään tuntumaa Veroniin ja olo oli aika pihalla oleva. Ainahan se on vaikeaa uuden hevosen kanssa, mutta kyllä masensi. Ratsastettiin uran sisäpuolella pitkillä sivuilla. Sain olla hirveän tarkka ettei Veron valunut uralle, mutta samalla olisi pitkänyt ratsastaa vasenta pohjetta läpi. Jatkettiin laukassa myös uran sisäpuolella. Laukassa oli vielä vaikeampi olla valumatta uralle. Veron koitti taas höntsäillä menemään oman mielen mukaan, mutta kyllä se välillä tuli ihan kivasti avuille. Samaa hyvää fiilistä ei tullut kuin viime viikolla, vaikka valmentajan mukaan laukka oli parempaa. Saattoi johtua siitä, että uran sisäpuolella ratsastaminen oli paljon työläämpää kuin ympyrällä. Ravi ei ollut yhtään parempaa laukan jälkeen, mutta valmentajan neuvoilla aloin saada ideasta vähän kiinni. Piti aina ottaa pidäte ja sitten pohjetta ja pidäte niin, että se meni oikeasti läpi. Otettiin kuitenkin välikäynnit melkein heti kun aloin löytää tuntumaa.


Välikäyntin jälkeen alettiin tehdä pitkille sivuille kaksi melkein pysähdystä ja lyhyille sivuille pysähdykset. Tehtiin samaa myös ravissa. Melkein pysähdykset onnistuivat vaihtelevasti. Kun muistin istua kunnolla satulaan ja ottaa pidätteet läpi ja päästää tuli aika hyviä. Nämä auttoivat paljon saamaan Veronia tuntumalle varsinkin ravissa. Pysähdykset olivat alussa tosi vaikeita ja Veron ei ottanut yhtään pidätettä läpi. Lopuksi saatiin kuitenkin hyviä pysähdyksiä ja kehujakin niistä. Paljon noottia saatiin kuitenkin siitä, että Veron oli koko ajan pohkeen takana.
Loppuraveissa oli taas aika hankalaa ja sain ratsastaa aikas kauan ennen kuin Veron oli edes vähän tuntumalla.



Veronin kanssa suurimpia ongelmia on se, etten tee asioita kunnolla loppuun. Hevonen on koko ajan pohkeen takana ja sitä pitäisi siis saada ratsastettua paremmin pohkeella. Toinen ongelma on kuitenkin, etten saa pidätteillä kerättyä energiaa takajalkoihin. Pidätteet pitäisi ottaa kunnolla läpi ja hellittää, jotta Veronkin hellittäisi. Omaa istuntaa saisi myös katsoa ennemmän, hartiat taakse ja kädet ylös!