Image Map

21. marraskuuta 2014

Kikin valmennus

Tänään oltiin Eetun kanssa Kikin valmennuksessa ja oli kyllä tehokasta. Meinasi lopussa ratsastajalta loppua kuntokin kesken.
Alussa Eetu taas vänkyröi tapansa mukaan kaikilta avuilta. Itse en ratsastanut tapani mukaan yhtään tarmokkaasti alussa ja hevonen olikin sen mukainen. Tehtiin vähän voltteja, joilla sainkin olla tarkka, että hevonen liikkuu molemmista pohkeista ja on molemmilla ohjilla. Jatkettiin ravissa samaa tehden vain isompia voltteja. Eetu oli tyhjä vasemmalta ja sain tosissani yrittää ratsastaa sitä vasemmalle ohjalle.


Siirryttiin pääty-ympyrälle kaikki ja sain ohjeeksi ottaa vasempaan käteen jalustinhihnan, mikä auttoikin todella paljon. Sitten piti vain koko ajan muistaa etten jäänyt vetämään oikealla kädellä yhtään. Pikkuhiljaa saatiin pari ihan kivaa pätkää mukaan. Varsinkin yksi hyvä voltti vasemmalle, missä Eetu oli jo enemmän vasemmalla ohjalla jäi mieleen.
Jatkettiin ympyrällä tehden pari väistöä. Eetu alkoi junnata väsitöissä, enkä saanut sitä yhtään eteen. Miten niinkin yksinkertainen asia kuin pohkeella ratsastus voikin olla niin vaikeaa.
Laukassa jatkuivat aika samat ongelmat. Otettiin vaan pari kierrosta ympyrällä, eikä siinä ollut sen kummempaa.


Välikäyntien jälkeen jatkettiin väistöillä keskihalkaisijalta uralle. Aluksi vasemman puolen avut olivat ihan hukassa ja hevonen meni takapää edellä. Loppua kohti sain kuitenkin parannettua tätä ja tehtiin pari ihan hyvää, mutta hidasta väistöä. Jatkettiin samaa myös ravissa, missä oikeastaan oli samat ongelmat. Lopulta kokeiltii keventäen tehdä kun ei se hevonen liikkunut eteen.
Siirrytiin taas pääty-ympyrälle ja otettiin laukkaa. Sain ensin ratsastaa laukan eteen kevyemmässä istunnasass ja sen jälkeen olikin laukka parempaa. Saatiin yksi tosi hyvä koottu laukkapätkä, mihin olen tyytyväinen.
Laukan jälkeen jatkettiin ravia uraa pitkin keventäen tehden pitkille sivuille pari pätkää väistöä uraa pitkin. Tässä vaiheessa viimein tajusin, miten se pohje käyetään ja kappas alkoihan se hevonen liikkua, kun ratsastajaa tekee siellä selässä jotain. Eetu paineli oikein kivaa reipasta ravia ja tuntui aika hyvälle. Vähän väistöissä vauhti katosi. Sitten lopteltiinkin jo, ihan hyvä niin, sillä en tiedä kauan olisin vielä jaksanut.

Kuvat vain alkutunnista. Olisi kyllä ollut kiva nähdä lopputunnistakin materiaalia.
Oli tosi hyvä valmennus ja alun vaikeuksien jälkeen jäi lopusta hyvät fiilikset. Pitäisi aina vain osata olla yhtä napakka kuin lopussa ja voisi olla, että hevonenkin liikkuisi ihan hyvin eteenpäin. Nyt pitää vain treenata tätä omaa tehokkuutta ja nopeutta.

19. marraskuuta 2014

Paljon on ehtinyt tapahtua

Pitkästä aikaa tekee taas mieli avata blogger ja kirjoittaa teille jotain. Paljon on aikaa kulunut normaalista kuulumispostauksesta ja paljon on ehtinyt tapahtua. Ajattelin, että voisin kerrata tauon tapahtumat kuvien ja lyhyen tekstin avulla.

Paten kanssa jatkettiin treenejä normaalisti. Viimeiset viikot sujuivat jo paremmin ja saatiin mukaan jo tosi hyviäkin pätkiä. Suurimmat ongelmat ilmenivät epätasaisuuden kanssa, hevonen saattoi olla pätkän todella hyvä ja heti perään kadota kokonaan.
Kisoissa  verkassa Pate oli hankala ja radalle lähtiessä ei ollut yhtään valmis olo. Aitojen sisällä päätin kuitenkin, että nyt me oikeasti mennään ja ratsastinkin koko radan ajan, mihin olen tyytyväinen. Hevonen tuntui paljon paremmalle mitä viimeksi kisoissa, mutta harmillisesti viimeinen lävistäjä meni ihan pilalle vaihdon takia.
Saatiin vaivaiset 57,8%. Pisteitä lähti hevosen vajavaisesta muodosta, mikä on ihan ymmärrettävää. Vaikka itsestäni tuntui, että Pate oli tosi hyvä, ei se ulospäin aina näytä niin hyvälle. Laukat olivat myös aika huonoja, mikä vähentää alakerrasta. Lisäksi laukkarikko toi paperiin 3 ja 4. Pettynythän siinä oli ja paljon, mutta yritän keskittyä siihen omaan hyvään ratsastukseen.





 Maanantaina ennen kisoja lähti meillä estekausi käyntiin. Esteratsuksi valikoitui Bellis, joka olikin oikein kiva tapaus. Belliksellä löytyy esteillä kivasti omaa moottoria ja meillä sujui ihan kivasti. Mentiin molemmilla kerroilla linjaa ja varsinkin toisella kerralla keskityttiin vaikuttamaan. En tiedä paljonko se Bellis nyt oli avuilla, mutta tehtävät me suoritettiin ihan kunniakkaasti.




Ponikoulussakin ollaan ehditty käydä. Käytiin ennen kisoja viikonloppuna ratsastamassa. Ratsastin ensin Ristolla, jonka kanssa harjoiteltiin vähän radan juttuja. Kenttä oli aika vetinen, joten laukkailla ei hirveästi uskaltanut. Tehtiinkin siirtymisiä ja pysähdyksiä, joista Risto tulikin tosi hyväksi ja kantoi itsensä paremmin kuin koskaan. Sen jälkeen kipusin vielä Faran selkään. Faran kanssa haettiin asetusta ja taivutusta ympyrällä ja volteilla. Lisäksi en päästänyt itseäni helpolla vaan harjoittelin sinne satulaan istumista.
Halloweenina sitten kisattiin Riston kanssa vain lyhtyjen valossa. Arvatkaa vain pelkäsikö Risto siellä säkkipimeässä ihan kuollakseen. Koko rata oli aivan järkyttävä, kun hevonen joko juoksi jännittyneenä tai jumitti kulmiin mentäessä ja siirsi niissä käyntiin. Päästiin kuitenkin loppuun saakka ja saatiin jopa 57,6% Arvostelu ei tainnut olla kovin tiukka, mutta itseäni ilahdutti, että saatiin siitä käyntisiirtymisestä 7 mitä oltiin harjoiteltukin. Ei me sinne tosissaan lähdetykkään, sillä tiesin että Ristolle tämä voi olla vähän liian jännää. Mennään sitten joskus ihan vakaviin kisoihin kokeilemaan tosissaan.




me kuljettiin esitysnimellä Snowflake
Kisojen jälkeen oli taas aika vaihtaa hevosia ja uusi treenikaverini on vanhemmille lukijoille tutu, Eetu. Eetu onkin todella kiva tapaus, mutta senkin kanssa meillä on ollut paljon haasteita.
Ensimmäisellä kerralla sujui oikeastaan tosi hyvin. Erityisesti jäi mieleen onnistuneet ravi-käynti siirtymiset,joissa Eetu pysyi koko ajan hyvin avuilla ja kantoi itsensä. Sen jälkeen on kuitenkin lähtenyt taas alamäki ja tunnit ovat olleet toisiaan vaikeampia. Nyt maanantaina menin myös Eetulla ja silloin meni vähän paremmin kuin lauantaisin.
Lauantaina jopa valkun piti käydä kyydissä, kun en saanut hommaan mitenkään onnistumaan. Sen jälkeen sain kuitenkin jotain ajatusta, mitä siellä pitää tehdä ja saatiin pari hyvää pätkää. Eetunkin kanssa on vähän sama ongelma kuin Paten, että juuri kun saan sen hevosen avuille kadotan sen heti uudelleen ja meno on tosi epätasaista.
Perjantaina on taas Kikin valmennus, toivottavasti siellä löydän ne oikeat napit.




Mitä parannusta toivoisitte ja mikä saisi teidät kommentoimaan vähän enemmän? (:

13. marraskuuta 2014

Se onnistumisen tunne

Palautellaan blogi henkiin Risto kuulumisilla, sillä sain niin ihania kuvia viime sunnuntaina, että pakko ne on teille jakaa. Pitkään olen katsonut Riston kankia suitsitelineessä roikkumassa ja nyt vihdoin tehtiin unelmasta totta. Yksin en uskalla kankien kanssa mennä, joten pitkästä aikaa oltiin Riston kanssa tunnilla. Sunnuntaina suunnattiin siis Aliisan ja Fian kanssa kentälle.
Aloitettiin tunti ihan vain ravaamalla  alkuravi kevyessä ravissa. Kevyt ravi on aina ollut meille Riston kanssa vaikeaa, mutta nyt Risto toimi heti tosi hyvin. Aluksi oli vähän jännittynyttä menoa, mutta pikkuhiljaa Risto rentoutui ja ravasi todella hyvin. Sain pohkeetkin ratsastettua läpi.


Siirryttiin pääty-ympyrälle tekemään harjoitusravissa avoja puolet ympyrästä. Risto oli niin hyvä ja itsekin pystyin istumaan siellä ravissa. Avot olivat vähän vaikeita, mutta saatiin pari hyvää pätkää. Nyt myöskään oikea kierros ei ollut yhtään vaikea.





Tehtiin hetki käynnissä takaosankäännöksiä. Itselläni oli vähän hahmotusvaikeuksia, eikä saatukaan kovin monta hyvää. Yleensä en ottanut tarpeeksi pidätteitä ulko-ohjalla tai en asettanut tarpeeksi. Käynti oli myös vähän hankalaa.
Siirryttiin takaisin pääty-ympyrälle ja nostettiin laukka. Aluksi Risto oli taas hankala laukassa, kaahasi vain pää pystyssä, mutta kärsivällisen sisään asettamisen jälkeen se tuli avuille. Ja vitsi miten hienoa laukkaa se menikään. Molemmissa suunnissa se oli ihan avuilla, eikä tarvinnut kuin vahtia, että laukka pysyy yllä. Saatiin tehtyä laukka-ravi siirtymisiä niin, että Risto oli koko ajan avuilla. Välillä kuski vähän mokaili kun ei pystynyt istua mukana, mutta Risto oli niin hieno.





Laukan jälkeen ravattiin vielä aika pitkät loppuravit. Risto tuntui näissäkin super hyvälle. Tein vain pääty-ympyröitä ja vaihtelin suuntaa.


Koko tunti oli niin kiva, Risto toimi täydellisesti ja sain pitkästä aikaa oikeasti sen onnistumisen tunteen. Kaikki vain toimi ja onnistui. Olen niin kiitollinen mahdollisuudesta treenata näin upean hevosen kanssa. Kuviakin tuli vähän reilusti, kun en osannut valita näistä kaikista kivoista.



Oletteko te saaneet onnistumisen tunteita ratsastuksessa viime aikoina?

12. marraskuuta 2014

Vastaukset

Kiitospaljon kaikille, jotka kysyivät. Ihan kaikkiin en osannut vastata, joten ne jäivät pois.  Yritän myös samalla katsoa jos blogi-innostus alkaisi pikkuhiljaa palata. Olisi kiva jos te lukijatkin yrittäisitte olla aktiivisia, mikä voisi tuoda lisää intoa.

Hevosiin liittyvät: 

Paras ratsastuskuva sinusta?
-Tällä hetkellä tykkään tästä sikana!

näitä kuvia seuraavassa postauksessa!

Miksi juuri Fauna?
-Fauna on maailman paras persoona. Se on aina todella kiltti, muta silti sillä on omia pikkujuttuja. Se on aina kiinnostunut ympäristöstä ja todella seurallinen. Fauna on myös aina innoissaan lähdössä. Se on vain niin suloinen.

Miksi juuri Esa?
-Jos ajatellaan miksi juuri hoitohevoseksi, oli se lähinnä Willen jälkeen itselleni läheisin hevonen, oltiin koko kesä yhdessä treenattu ja tutustuttu toisiimme. Luonteeltaan Esa on myös ihanan kiltti ja varsinkin sen ulkonäkö on ihan minun tyyppiä. Esa on myös ratsastaessa juuri sellainen mistä tykkään.


Lempiope Primukselta?
-Oma valmentaja

Ketä hevosta kaipaat?
-Willeä tietenkin.

Minä päivinä käyt tallilla?
-Vähän vaihdellen, mutta usein joka päivä.

Paras hevonen?
-Risto varmaan.

Minkä tasoisilla tunneilla käyt?
-Tuntien tasoa on aika vaikea arvioida, mutta maanantai on varmaan n. heB ja valmennus sitten siitä tasokkaampi.

Paras puoli Patesta?
-Se oli todella kiva ratsastaa, kunhan löysi oikeat napit.



Minkä tasoisena ratsastajana itseäsi pidät?
-Se riippuu todella paljon hevosesta, mutta varmaan keskimäärin heB.

Miksi Fauna uudeksi hoitsuksi?
-Olen viime aikoina alkanut hoidella sitä ja siinä samalla siitä tuli todella tärkeä, joten tuntui sopivalle ottaa se hoitoponiksi.

Parasta Ristossa?
-Parasta on ehkä kuinka se aina saa mut iloiseksi, se toimii ratsastaessa aina täydellisesti ja on karsinassakin suloinen, vaikka välillä vähän kiukuttaakin.

 Ensi vuoden tavoitteet ratsastajana?
-Löytää vartaloon sitä jäntevyyttä, mutta myös rentoutta, saada hartiat taakse ja sitä kautta kädet vakaammaksi. Lisäksi tasaisuutta hevosiin ja niiden liikkumiseen ja sitä kautta nousta pikkuhiljaa A-tasolle.

Tärkein hevosesi tällä hetkellä?
-Risto


Vaikein hevonen mielestäsi ratsastaa primuksessa?
-Mahdotonta sanoa, kun en ole läheskään kaikilla mennyt ja riippuu myös ihan lajista.

Parasta Ponikoulussa?
-Risto! Ja myös kaikki ne mahdollisuudet ja tietty Terhi.

Mistä pidät Primuksessa?
-Ihmisistä, hyvistä hevosista, hyvästä opetuksesta ja tiloista.

Merkittävin hevonen elämässäsi?
-Wille, vaikka en edes vuotta ehtinyt kunnolla sen kanssa toimia, ehdin siihen rakastua. Willeltä oppi niin paljon varsinkin ratsastaessa.


Muut kysymykset:

Lempi aine koulussa?
-Psykologia on varmaan kiinnostavin

Paras paikka huoneessasi?
-Sänky

Lempiruoka?
-Tortillat

Paras kuva sinusta?



Monelta menet nukkumaan kouluaamuisin?
-11 maissa

Lempikarkki?
-Irtokarkit

Lempi jäätelömaku?
-Mansikka

Missä ulkomailla olet käynyt?
-Ruotsi, Viro, Tanska, Italia, Espanja ja Ranska

Kuinka pitkä olet?
-Joku 170cm

Missä kuussa olet syntynyt?
-Tammikuussa

Seuraatko jotain TV-sarjoja?
-Joo, televisiosta katson tällä hetkellä paria, sekä Netflixistä ja DVD:ltä myös monia.

Paras vuosi?
-Varmaan tämä vuosi, vaikka tänä vuonna on tapahtunut yhtiä elämäni ikävimpiä asioita, olen kuitenkin tutustunut parhaisiin ihmisiin, sekä kokenut elämäni parhaita päiviä.

Paras kesä?
-Tämä, kesällä tapahtui ihan parhaita asioita ja oli paljon todella kivaa ohjelmaa.

Tuntsarit olivat elämäni parhaita päiviä
Viime kevään keskiarvo?
-Viime keväänä olin lukion 1.luokalla ja ka oli jtn vähän alle 9

Käyttekö usein ulkomailla?
-Enää ei oikeastaan olla käyty.

Harrastatko mitään muuta kuin ratsastusta?
-En

Minkälaiset välit sinulla ja Aliisalla on?
-Tosi hyvät, parhaiten ehkä kuvaa jos sanoisin, että Aliisa on paras kaverini

Vietätkö paljon aikaa netissä?
-Kännykällä tulee todella usein selailtua

Mikä puhelin sulla on?
-Iphone 5

Parasta kesässä?
-Lämpö ja loma