Image Map

24. marraskuuta 2013

Miten hevonen voi olla nii ihana?

Kiinnostaisiko semmoinen joulukalenteri mihin pistäisin aina kuvan ja selittäisin miks kuva on tärkeä minulle tai mikä muisto siihen liittyy?

Tänään aamulla ennen tuntia meillä oli valmentaja tapaaminen. Oli taas tosi kivaa, meil on vaa paras valmentaja. Käytiin läpi kisoja ja ohjelmia. Päätin nyt että menen kn:n jos saan harjoitusravin toimimaan. Kn:nä on kyllä aika vaikea rata ja siinä on monta kohtaa missä voi mokata, vähän jännittää. Katottiin myös meijän katrillia, joka esitetään joulujuhlassa. Vitsi odotan! Todennäköisesti menen sen sitten Hartsalla, kun Wille ei tuosta katrilli hommasta innostu. Sanoin myös valmentajalle, että haluan jatkaa Willellä ja hän lupasi sanoa tulevalle valmentajalle.
Tunti meni super hyvin! Saatiin verkata vähän alle puoli tuntia itsenäisesti. Aloitin ihan käynnissä tekemällä isoja ympyröitä ja koitin saada vain Willen rennoksi ja asettumaan hyvin. Wille olikin heti alusta asti ihan rentona ja asetuksenkin sai helposti läpi. Tein työskentelyä molempiin suuntiin. Sitten siirsin raviin ja Wille pysyi rentona. Jatkoin ynpyrän tekemistä ja asettamista. Wille oli ihan huippu asettui hyvin ja pysyi koko ajan rentona. Se ei ole koskaan ollut noin hyvä! Tein myös ympyrän pinennyksiä ja suurennuksia. Wille kuunteli pohjetta hyvin ja pienennykset onnistuivat hyvin.





Jäätiin pääty-ympyröille ottamaan laukka. Ope neuvoi vähän tässä laukassa. Mun piti nojaa taaksepäin ja istua kunnolla satulaan. Wille vähän hidastuin, kun istuin kunnolla satulassa. Saatiin kuitenkin iahn hyviä pätkiä. Lopetettiin kun oltiin tyytyväisiä ja annettiin pitkät ohjat.


Käytiin välikäynneissä vähän verkkaa läpi, mitö tehtiin ja miten sujui. Itse olin tosi tyytyväinen verkkaan ja opekin sanoi, että Wille kulki hyvin. Käytiin myös vähän teoriaa lyhyelle sivulle voltin ratsastamisesta.
Alettiin ratsastaa voltit lyhyelle sivulle ravissa. Aluksi voltit olivat vähän isoja, enk kääntänyt tarpeeksi. Kun sitten aloin kääntää tarpeeksi sujui oikeastaan aika hyvin. Tein aluksi kevyessä ravissa ja kun sujui hyvin ope käski istua alas. Alussa oli vähän hakemista, mutta kun pääsin rytmiin meni oikeastaan aika kivasti. Jalustimet lähtivät kyllä jaloista. Ope kuitenkin tsemppasi kivasti.



Sitten aloitettiin katrillin harjoittelu. Kokeiltiin vain millaista on ratsastaa katrillia. Olin kakkosena ja Ainon ja Ligeron pari. Oli muuten ihan sika vaikeaa. Ligerolla on todella pieni askel, joten sain pidätää Willeä paljon. Välillä jäin taas pitämään liikaa ja Ligero pääsi edelle. Mentiin vain uralla ja keskihalkaisijoita, sekä koko rataleikkaa. Oli todella hauskaa, vaikka myös vaikeaa.



Otettiin vielä loppuraveja. Wille oli vähän vetänyt herneet nenäänsä ja heilutteli päätään.
Oli jotenkin tosi kiva tunti ja meni hirevän nopeasti. Wille oli vaan niin hieno! Harmi etten voi mennä katrillia sillä, mutta ymmärrän kyllä miksi, Willeä tuo touhu ei oikein innosta.

22. marraskuuta 2013

Voihan jalka!

Video Kiki Nybergin valmennuksesta. Onko video kivan pituinen vai olisiko pitänyt olla pidempi?


Sunnuntaina valkassa taas Willellä. Tehtiin ihan perusverkkailut käynnissä ja ravissa. Olen pahoillani mutten muista niistä oikein mitään. Wille oli taas hyvä, itseni piti muistaa vain pitää rennot kädet. Mentiin keskiympyrällä ja Wille ravasi tosi kivasti. Hain taas asetusta ja rentoutta. Otettiin myös laukkaa.



Välikäyntien jälkeen alettiin harjoitella radan osaa, jossa käännetään radan poikki ja nostetaan keskellä laukka. Ihan ensin käännettiin vain käynnissä, sitten ravissa. Kukaan ei oikein onnistunut kääntämään hyvin ja osumaan oikealle linjalle. Pysähdyttiin ja valmentaja vähän selitti miten reitti pitää ratsastaa. Sitten alkoi sujua ihan hyvin, vaikka itsestäni tuntuikin ettei Wille ihan kuunnellut eikä ollut pohkeiden välissä. Lisättiin sitten laukannosto mukaan. Wille nosti ihan hyvin, mutta oli aika hidas avuille. Tehtiin vielä pitkälle sivulle voltti laukassa. Wille aina vähän hyytyi voltilla ja itse jäin liian jännittyneeksi. Saatiin kuitenkin hyviä pätkiä mukaan. Toiseen suuntaan tehtiin samaa, mutta tehtiin ennen kääntämistä ravivoltti. Wille meni ihan kivasti, olisi voinut taipua enemmän. Menin harjoitusravia, joten en itse saanut ratsastettua taivutustakaan niin hyvin ja Wille oli aika jännittynyt. Laukat menivät aika samalla tavalla.


Lopuksi ravattiin kevyttä ravia uralla. Wille rentoutui todella hyvin ja meni niinkuin sen pitäisi, selkää käyttäen. Valmentaja käski sitten kokeilla vähän ravissa itsumista ja olikin jo vähä helpompaa, kun hevonen meni paremmin. Sitten otettiin käyntiin ja annettiin vapaat ohjat.



Maanantaina olikin sitten vähän huonompi päivä. Tai Wille oli kyllä ihan hieno, mutta en itse osannut ratsastaa.
Alussa käynnissä tehtiin voltteja ja vähän jalkojen nostelua yms. Wille oli oikeastaan tosi hyvä. Taipui ja oli aika rentokin.


Ratsastettiin hetki ravia jalustimilla pääty-ympyröillä. Sitten otettiin jalustimet pois. Otettiin ravia. Mulla kesti aika kauan tottua ravii ja päästä hyvin istumaan siinä. En oikeastaan saanut hyvää tasapainoa koko tuntina. Willekki jännittyyi hirveästi, kun pompin vain selässä.
Tunnin aiheena oli istunta ja jalat varsinkin. Omat jalkani ovat aika huonost ja se näkyi tunnilla. Ope sai koko ajan sanoa niistä ja kun katsoin kuvia myöhemmin ne todellakin ovat koko ajan aivan liian edessä ja varpaat ulospäin. Laukassa sentään tuntui vähän paremmalle, kun pystyin istumaan rennommin satulassa.


varmaan ainoa kuva jonka viitsii julkaista
Lopuksi otettiin jalustimet jalkaan ja ravailtiin hetki. Wille oli aika innokas. Yritin saada sitä taas rennoksi, mutten onnistunut todellakaan niin hyvin kuin sunnuntaina. Sitten otettiinkin käyntiin ja loptettiin.
Oon tosi pettynyt tuntiin. Mä en tiedä kuinka saan noin jalat korjattua, sillä ne ovat ihan järkyttävät. Ja pitäis oppia istumaan siellä ravissakin...

21. marraskuuta 2013

R.I.P Euforija

Kirjoitettu eilen
Elli lähti tänään taivaseen, jossa se saa elää ilman kipuja. Tapeltuaan tarhassa se sai vammoja joita ei voitu parantaa, parempi siis näin. Primustallilla monien sydämin jää aukko, kun tämä hieno pikkutamma poistui keskuudestamme. Primus ei ole Primus ilman Elliä. Viimeisen puolen vuoden aikana on lähtenyt jo kolme vanhaa hevosta, jotka ovat aina olleet Prmuksella Walter, Emmy ja nyt Elli. Aina on ollut Elli ja Veli, nyt enää Veli. Voi pientä sekin varmaan kaipaa parasta ystäväänsä.
Koin elämäni yhden parhaista hetkistä Ellin kanssa, koulukisoissa voiton ja vielä elämäni parhailla prosenteilla.


Elli elää aina muistoissamme. Rest in peace♥

18. marraskuuta 2013

Kiki Nybergin valmennus osa2+hoitsuasiaa

Perjantaina oli Kiki Nybergi valmennus, jonka menin Willellä.
Aloitettiin käynnissä vain menemällä uraa pitkin ja hakemalla hyvää asentoa. Wille oli vähän epätasaisempi edestä, kuin viime kerralla. Otettiin aika pian ravia. Hetken lämppäilyn jälkeen alettiin tehdä pitkät sivut harjoitusravia ja lyhyet kevyttä. Mua vähän jännitti kuinka harjoitusravi tulisi onnistumaan, mutta ihan hyvin se meni. Ravi oli isoa, muttei pomputtanut niin paljon kuin luulin. Ainoa ongelma oli, että jalat jännittyivät jolloin jalustimet eivät pysyneet kunnolla ja kantapäät kääntyivät ulospäin. Tärkeää oli koko ajan pitää rento ja pehmeä käsi, vaikka mentiinkin harjoiutsuravia.



Sitten siirryttiin takaisin käyntiin ja tehtiin parit väistöt uralta keskihalkaisijalle. Ne menivät hyvin. Yritin muistaa pitää painoni oikealla puolella ja satulassa.


Sitten otettiin takaisin raviin ja siirryttiin keskiympyrälle. Mentiin hetki siinä ravia, jonka jälkeen nostettiin laukka. Wille tuntui hyvälle ja saatiin yksi tosi hyvä pätkä, jolloin tunsin, että Wille oikeasti käyttää selkäänsä.

Palattiin takaisin uralle ja alettiin tehdä toiselle pitkälle sivulle voltti. Mentiin koko ajan harjoitusravia, joten sain sitä kunnolla harjoitella. Voltit onnistuivat hyvin. Tärkeää oli mennä rennolla kädellä ja pitää paino sisäpuolella. Wille taipui kivasti. Seuraavaksi nostettiin voltin ajaksi laukka. Ekalla kerralla meni puol ympyrää saada laukka nousemaan, mutta muilla kerroilla onnistuikin hyvin. Tehtiin voltttiä myös toiseen suuntaan.
Lopuksi vielä tehtiin käynnistä ja ravista psähdyksiä. Wille ei malttanut välillä seisoa, mutta pysähtyi hyvin.



Lopuksi ratsastettiin hetki vielä keskiympyrällä ennen kuin annettiin vapaat ohjat. Wille tuntui ihan lopussa käynnissä ihan sika hyväll ja kävely kunnolla selän läpi.


Valmennus meni paljon paremmin kuin viime kerran valmennus. Saattoi hyvä fiilis johtua myös mieluisemmasta hevosesta. Harjoitusravikaan ei nyt tunnu niin isolle asialle, ehkä me selvitään radasta. Ratsastin myös enemmän. Laitan tästäkin varmaan videota kunhan ehdin.


Sitten vielä vähän hoitsuista.
Velin jalka ei ole vieläkään kunnossa ja se on lomaillut tallilla nyt pari päivää. Oon hoidellu sen aina kun ehdin ja se on ollut ihanan seurallinen. Olin ihan unohtanut kuinka paljon rakastan sitä ponipulleroista♥
Tänään kuitenkin Veli taisi lähteä klinikalle ja menee varmaan takaisin lomalle. Harmittaa. Onneksi tapahtui kuitenkin eräs ihana asia!....






Jos huomasitte kirjoitin hoitsuista, eli tänään 18.11.13 Vilma ja Wille! Eli sain Willen touiseksi hoitohevoseksi♥

Cause I finally found, I finally found you
You'll never have to worry if I what I say is true
 I've been looking for you
And when I saw you I knew
That I finally found, I finally found you

13. marraskuuta 2013

Uljas musta

Maanantaina mulla luki listassa Hartsa, mutta parin käänteen kautta päädyin kuitenkin Leon selkään. En ole ennen kyseisellä herralla mennyt, mutta olen aina halunnut kokeilla.
Alussa jo huomasin, että Leo on tosi herkkä avuille. Aloitettiin ihan perus verkassa käynnissä ja ravissa. Leo tuntui oikein kivalle ja kokosi ravissa tosi kivasti, kun otettiin vähän välimatkaa.


Alettiin tehdä tehtävää, jossa toisella sivulla mentiin uran sisäpuolella ja toiselle pitkälle sivulle tehtiin voltii. Mentiin ensin ihan käynnissä. Leo kiemurteli tosi paljon, sillä en osannut antaa tarpeeksi kevyitä pohje apuja ja sulkea jalkaa kiinni. Tehtiin samaa myös ravissa, tehden keskelle pitkää sivua pysähdys harjoitusravista. Leolla on aika iso ravi joten keskityin siinä istumiseen ja Leo meni sitten ihan miten sattui, hups. Pysähdykst sentään onnistuvat muuten hyvin, mutta hevonen oli ihan vino. Ope myös korjaili mun käsiä aika paljon. Tehtiin ravissa myös niin, että piti asettaa hevosta ulospäin. Leoa oli tosi vaikea saada asettumaan ilman ettö se muuttui ihan banaaniksi. En saanut asetusta kunnolla ja jalatkaan eivät olleet kunnolla kiinni, joten hevonen oli ihan kiemuralla.


Sitten jatkettiin uraa pitkin ja nostettiin laukka. Leo meni aluksi ihan kiltisti, mutta hetken päästä veti kivan spurtin, joten käänsi sen ympyrälle. Jatkettiinkin pääty-ympyrällä. Leo oli ihan hyvän tutnuinen, mutta veteli spurtteja vähän väliä. Mun piti vain muistaa, etten jäänyt kääntämään vaan otin pidätteitä ulko-ohjasta. Mentiin hetki veilä ravia ympyrällä tehden ulkoasetusta. Leo asettui aika kivasti ja tuntui paljon paremmalle, kun ulkoavut olivat hyvin. Tehtiin laukat myös toiseen suuntaan ja Leo oli paljon rauhallisempi.



Sitten alettiin taas harjoitella vastalaukkoja. Tultiin aina keskihalkaisijalle ja nostettiin pitkillä sivuilla vastalaukkaa. Sain nostettua vain pari kertaa laukkaa, mutta onneksi niistä suurimmalla osalla nosto tuli oikein. Leo nimittäin kuumui aika paljon, eikä meinannut kävellä rauhassa, joten en pystynyt nostamaan laukkaa.
Lopuksi ratsastettiin käynnissä eteen-alas. Leo oli kiireinen, mutta lopussa vähän rentoutui.


Tykkäsin Leosta paljon, vaikka se onkin tosi vaikea. Itsellä oli vähän tasa ongelmia, pitäisi nyt saada kädet hyvin ja jalat kiinni. Mielelläni kyllä jatkaisin uljaalla mustalla.
Ja perjantaina on Kiki Nybergin valmennus Willelleä!

11. marraskuuta 2013

Dream come true♥

Sunnuntain listassa luki Wille. Olin kuolla onnesta. Olin hevosta toivonut, en kertonut siitä tänne sillä en uskonut että saisin sitä koskaan. Ja siinä se luki mulla listassa. Mä hypin onnesta, se on mun unelma hevonen. Mä hymyilin kun mä kävelin sen karsinalle. Mä hymyilin kun mä laitoin sitä kuntoon. Mä hymyilin kun mä talutin sen maneesiin. Mä hymyilin kun mä nousin sen selkään. Siinä mä sitten ratsastin, enkä meinannut uskoa sitä todeksi.
Aloitettiin tunti ihan vain käynnissä hakemalla hyvää tuntumaa. Ope selitti, että Wille osaa helposti mennä muodossa kootusti, joten tehtävä oli saada se rennoksi ja käyttämään kunnolla selkää rentona. Annoin Willen kävellä ehkä vähän liian pitkällä ohjalla. Se tuntui heti alussa jo tosi hyvälle.
Siirryttiin pääty-ympyrälle ja mun piti työstää Willen asetusta. Ilman open valvontaa jäin helposti vaatimaan liian vähän asetusta. Otettiin mukaan myös pätkiä kevyttä ravia. Wille oli ravissakin tosi hyvä. Aloin saada asetusta läpi molemmissa askellajeissa. Wille tuntui ihan super hyvälle. Otettiin myös pätkä laukkaa toiseen suuntaan. Wille nosti laukan, kuin ajatus. Laukassa työstin taas asetusta. Sitten otettiin välikäynnit. Välikäynneissä hoin vaan kaikille kuinka ihana Wille on.







Välikäyntien jälkeen harjoiteltiin taas väistäjä, tälläkertaa uralla. Wille oli tavallaan aika helppo ja väisti hyvin, vaikka tuntui jotenkin hitaalle avuille. Jouduin ottamana aika paljon pidätteitä, sillä hevonen tunki seinää päin. Suurin ongelma oli, kun en saanut omaa painoani satulaan, vaan nojaan vähän eteen. Sain sen korjattua kuitenkin parin pätkän ajaksi. Tehtiin väistöt molempiin suuntiin. Otettiin myös uralla kevyttä ravia. Mun piti muistaa ratsastaa Willeä tarpeeksi eteen. Se tuntui tsi hyvälle, kun vain liiti eteenpäin.



Siten siirryttiin takaisin pääty-ympyrälle ravissa. Ravattiin hetki kevyttä ravai ja sitten pieni pätkä harjoitusravia. Willellähän on aika iso ja pompottava ravi, joten en oikein osannut istua siinä. Tehtiin pari pientä pätkää harjoitusravia, enkä oikeen saanut tuntumaa siihe. Kevyessä ravissa Wille tuntui kuitekin tosi hyvälle. Nostettiin vielä hetkeksi laukka ja Wille tuntui taas hyvälle.



Ravattiin vielä eteen-alas ja Wille tuntui hyvälle. Vähän oli innostunut eikä meinannut hidastaa istunnasta.
Oon pahoillani, että tästä tuli aika kehuva postaus. Wille on vaan täydellinen! Oikeasti mä vaan hymyilin tunnin jälkeen, se tuntui niin hyvälle. Odotan jo seuraava ratsastuskertaa sillä. Oon ainakin tän ratsastuksen perusteella löytänyt mun uuden lempihevosen.



Voin laittaa myöhemmi vielä videota, jos kiinnostusta on.

9. marraskuuta 2013

Mejor día

Ah miten joskus voikaan olla niin onnellinen? Tää päivä on ollut täydellinen, mulla on ollut niin hauskaa. Ollaan vuoroin itketty, vuoroin naurettu, enemmän kyllä naurettu. Yksi asia minkä voin jo kertoa, mikä saa meidät itkemään on, että meijän valmentaja lopettaa joulun jälkeen. Tää on kova paikka meille kaikille, sillä meijän valmentaja on paras. Iloista asiaa en viitsi vielä paljastaa, jos se ei toteudukkaan, mutta huomenna saatte tietää.
Tänään olin rästitunnilla, ratsunani toimi pitkästä aikaa Hartsa. Aloitettiin alussa käynnissä menemällä radan poikki, käännös piti tehdä etuosankäännös tyyppisesti.  Olin alussa ihan pihalla miten Hartsaa pitikään ratsastaa, se ei liikkunut kunnolla ja tikitti. Käännökset onnistuivat ihan hyvin. Open avuilla sain kuitenkin ihan kivoja pätkiä käyntiä.


Ravissa tehtiin pääty-ympyrät. Olin vieläkin aika pihalla miten hevonen toimiikaan. En saanut tarpeeksi hyvin ulkoapuja ja mulla oli ihan liian pitkät ohjat. Välillä Hartsa liikkui tarpeeksi eteen, välillä taas madeltiin. Sitten jäätiin ympyröille ja nostettiin laukka. Laukka onnistui ihan kivasti, asetusta en saanut ihan läpi ja ulkoavut olivat vähän kadoksissa. Laukan jälkeen ravi oli paljon paremaa ja saatiin oikeastaan ihan kiva pätkä. Sitten otettiin välikäynnit.




Välikäyntien jälkeen tektiin väistöjä uralta ja uralle. Hartsa oli tosi hyvä! Ainoa huono asia väistöissä näin mun tasolla oli vähän hidas tempo. Hevonen väisti hyvin ja oli suora. Harsa alkoi myös vähän innostua, kun ravattiin toisella pitkällä sivulla.
Otettiin laukkaa toiseen suuntaan. Hartsa oli ihan hyvä, aika samat asiat olivat ongelmana. Laukan jälkeen open avustuksella vasta tajusin kuinka hartsaa oikeasti pitää ratsastaa. Pitää ottaa oikein kunnon tuntuma.
Lopputunti menikin sitten paljon paremmin, kun tajusin pitää kunnon tuntuman. Harmi, että alettiin jo antaa pidempää ohjaa hevosille, enkä ehtinyt kunnolla työstää enää.



Tunti olisi mennyt varmasti paremmin jos olisin osannut pitää alusta asti kunnon tuntuman ja olla sähläämättä kaikkea aivan turhaa siellä selässä. Hartsa oli kuitenkin taas oikein kiva.