Image Map

11. marraskuuta 2013

Dream come true♥

Sunnuntain listassa luki Wille. Olin kuolla onnesta. Olin hevosta toivonut, en kertonut siitä tänne sillä en uskonut että saisin sitä koskaan. Ja siinä se luki mulla listassa. Mä hypin onnesta, se on mun unelma hevonen. Mä hymyilin kun mä kävelin sen karsinalle. Mä hymyilin kun mä laitoin sitä kuntoon. Mä hymyilin kun mä talutin sen maneesiin. Mä hymyilin kun mä nousin sen selkään. Siinä mä sitten ratsastin, enkä meinannut uskoa sitä todeksi.
Aloitettiin tunti ihan vain käynnissä hakemalla hyvää tuntumaa. Ope selitti, että Wille osaa helposti mennä muodossa kootusti, joten tehtävä oli saada se rennoksi ja käyttämään kunnolla selkää rentona. Annoin Willen kävellä ehkä vähän liian pitkällä ohjalla. Se tuntui heti alussa jo tosi hyvälle.
Siirryttiin pääty-ympyrälle ja mun piti työstää Willen asetusta. Ilman open valvontaa jäin helposti vaatimaan liian vähän asetusta. Otettiin mukaan myös pätkiä kevyttä ravia. Wille oli ravissakin tosi hyvä. Aloin saada asetusta läpi molemmissa askellajeissa. Wille tuntui ihan super hyvälle. Otettiin myös pätkä laukkaa toiseen suuntaan. Wille nosti laukan, kuin ajatus. Laukassa työstin taas asetusta. Sitten otettiin välikäynnit. Välikäynneissä hoin vaan kaikille kuinka ihana Wille on.







Välikäyntien jälkeen harjoiteltiin taas väistäjä, tälläkertaa uralla. Wille oli tavallaan aika helppo ja väisti hyvin, vaikka tuntui jotenkin hitaalle avuille. Jouduin ottamana aika paljon pidätteitä, sillä hevonen tunki seinää päin. Suurin ongelma oli, kun en saanut omaa painoani satulaan, vaan nojaan vähän eteen. Sain sen korjattua kuitenkin parin pätkän ajaksi. Tehtiin väistöt molempiin suuntiin. Otettiin myös uralla kevyttä ravia. Mun piti muistaa ratsastaa Willeä tarpeeksi eteen. Se tuntui tsi hyvälle, kun vain liiti eteenpäin.



Siten siirryttiin takaisin pääty-ympyrälle ravissa. Ravattiin hetki kevyttä ravai ja sitten pieni pätkä harjoitusravia. Willellähän on aika iso ja pompottava ravi, joten en oikein osannut istua siinä. Tehtiin pari pientä pätkää harjoitusravia, enkä oikeen saanut tuntumaa siihe. Kevyessä ravissa Wille tuntui kuitekin tosi hyvälle. Nostettiin vielä hetkeksi laukka ja Wille tuntui taas hyvälle.



Ravattiin vielä eteen-alas ja Wille tuntui hyvälle. Vähän oli innostunut eikä meinannut hidastaa istunnasta.
Oon pahoillani, että tästä tuli aika kehuva postaus. Wille on vaan täydellinen! Oikeasti mä vaan hymyilin tunnin jälkeen, se tuntui niin hyvälle. Odotan jo seuraava ratsastuskertaa sillä. Oon ainakin tän ratsastuksen perusteella löytänyt mun uuden lempihevosen.



Voin laittaa myöhemmi vielä videota, jos kiinnostusta on.

7 kommenttia:

  1. sul on ain välil kädet aika alhaal, mut näis kuvis näyttää tosi hyvält! ja laita vaa joku videokooste täst tunnist:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain hevosilla painuu.joo yritinki panostaa niihin! joo (:

      Poista
  2. sä oot tosi paljo kehittyny käsien kanssa, ku ne ei enää oo siellä reisissä, hyvä! :)

    VastaaPoista
  3. kiitos, jollain hevosilla painuu helpommin (:

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: