Image Map

29. joulukuuta 2013

2013 Haaste

Nappasin tälläisen haasteen muista blogeista. "Tässä haasteessa on ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2013, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2014."

1. Selvästi mieleenpainuvin hetki vuonna 2013 ei ole mikään iloinen. Varmaasti arvaattekin, että suurin tapahtuma hevosrintamalla tänä vuonna oli Walterin lopetus. Tapahtuma muutti paljonkin minun suunnitelmiani. Unelmissani olisin valmentautunut ja kisannut Walterilla päästen lopulta tuntiratsastajien mestaruuksiin. En vuoden alussa osannut kuvitellakkaan, että vuosi loppuisi ilman Walteria.
Mieleenpainuvia oli myös kaikki yhteiset hetket joita ehdimme kokea ennen Walterin lähtöä. Ratsastin Walterilla todella paljon keväällä ja kehityimme selvästi. Paras kisasaavutus oli 3. sija viimeisissä yhteisissä kisoissa.


2. Walterin lopetuksesta päästäänkin Willen saapumiseen. Niinhän sitä sanotaan "Kun Jumala sulkee oven, avaa hän jossain ikkunan" Walterin jälkeen jäi sydämeeni aukko, menetin nimittäin hoitohevosen lisäksi kisakumppanin. Jo ensimmäisen kerran jälkeen tiesin, että Wille on se oikea ja lopulta otin sen hoitohevoseksenikin. Willestä on ollut suuri apu Walterin jälkee, niissä on jotain lohdullisen samaa.
Vaikka en hirveän monta tuntia ehtinyt mennä Willellä vielä tänä vuonna ehdimme kokea jo paljon ja saada hyviä muistoja.






3. En edes muistanut että otin tänä vuonna Velin hoitsuksi. Musta tuntuu, että olisin hoitanut sitä jo monta vuotta. Velistä on tullut minulle tärkeämpi kuin olisin koskaan uskonut ja joka päivä siitä tulee vielä tärkeämpi. Veli on vain paras, se seisoo paikallaa ja antaa halata itseään milloin vain ja kuinka kauan tahansa. Yksi parhaista asioista on vain olla aj halat sitä.
Tänä vuonna löysimme myös yhteisen lajin, esteet. En olisi uskonut, että Velistä tulisi lempiestehevoseni. Mielestäni on tärkeää, että hoitohevosen anssa voi tehdä muutakin kuin vain harjailla. Esteet onkin lähentänyt minua ja Veliä paljon. Enää pari kuukautta meidän vuosi päivään ja joka päivä huomaan rakastavani Veliä yhä enemmän ja enemmän.


4. Tänä vuonna Primus vihdoinkin perusti kouluvalmennuksen ja pääsin siihen. Myös Talent pyörähti käyntiin. Tätä olin odottanut kauan. Valmennuksessa olen kehittynyt selvästi ja saanut vihdoinkin mahdollisuuden oikeasti kehittyä kouluratsastuksessa.  Tänä vuonna olenkin suuntautunut vielä enemmän kouluratsastukseen. Olenkin vieroutunut esteistä vielä enemmän, vaikkakin kävin tänä kesänä jopa yhdet estekisat. Olen jopa alkanut haaveilla korkeammalla tasolla kisailemisesta. Valmennus on myös tuonut mulle uusia ihania ystäviä ja lähentänyt vanhojen kanssa. Valmennettavien kanssa voidaan jakaa kaikki ilot ja surut, sekä tuemme toisiamme kaikessa.


5. Olen tänä vuonna selvästi alkanut olla tallilla enemmän ja saanut vastuuta siellä. Myös tallilla olo on lähentänyt minua siellä olevien ihmisten kanssa ja nykyään ollaankin Johannan, Aussin, Cessin, Alkun, Pihlan ja Fian kanssa läheinen porukka. Johannasta onkin tullut vaikean alun jälkeen melkein paras kaverini! Myös Sofia palasi takaisin Kiinasta ja meistä on tullut todella läheiset, ihanaa kun hän tuli takaisin. Valmennuksen myötä tapasin myös Ainon, josta on myös tullu todella tärkeä. Hän on myös saanut minut arvostamaan elämääni aivan uudella tavalla.



6. Tallista on tänä vuonna tullut minulle tärkeä paikka. Siellä viihdyn aina ja minulla on aina mukavaa. Tallille jaksaa aina lähteä ja aina kun en ole siellä kaipaan sinne. Tallilla paljon olemisen myötä olemme saaneet joidenkin kanssa siellä myös paljon vastuuta ja luottamusta. Saamme tehdä enemmän asioita. Talkilla tunteekin olonsa nykyään tosi kotoisaksi kun tietää miten jutut menevät. Olen myös oopinut uusien hommien myötä lisää hevosen hoidosta mistä on varmasti apua myös tulevaisuudessa.


7. Kesällä oltiin oikein isolla porukalla leirillä Perniön ponitallilla, missä en ollut ennen ollut. Paikka oli todella positiivinen kokemus ja ensi vuoden leiri onkin jo varattu. Oli mukavaa pitää taukoa Primuksen joskus vähän tiukemmistä säännöistä ja puuhailla oman mielen mukaan. Oli rentputtavaa mennä itsenäisiä joissa pystyi höpöttelemään ilman satulaa mutta myös tuuppailemaan vakavasti. Perrassa innostuin myös hetkeksi hyppäämään ja meninkin joka päivä estetunnin.


8. Tänä vuonna menin Walterilla, Ellillä, Eetulla, Willyllä, Emmyllä, Vinhalla(Vuokatti), Lululla(Vuokatti), Lukaksella, Lillyllä, Velillä, Forellalla, Hartsalla, Ristolla(Ponikoulu), Auroralla(Rautio), Brunolla(Rautio), Ladylla(Perra), Cacrulla(Perra), Ponitalla(Perra), Lukella(Perra), Mortilla(Perra), Luffella(Perra), Cleolla(Perra), Pallerolla(Perra), Yaffalla, Belliksellä, Attilalla, Fellinillä, Willellä, Leolla ja Tinolla
30 erilaista hevosta. Vaikka en kaikista tykännytkään ja vaikka välillä ratsastaminen oli tuskaa, olen varmasti oppinut jokaiselta näistä hevosista jotain. Jokainen hevonen näistä on tehnyt minusta paremman ratsastajan.

9. Koska en keksi enään mitään isoa mitä olisi tapahtunut niin laitetana tähän vaika vielä vaihdot. Eli tänä vuonna pääsin ensimmöistä kertaa tekemään kunnolla laukanvaihtoja. Olen aina halunnut kokeilla niiden tekemistä ja nyt pääsin vähän kokeilemaan. Parasta oli, että ne sujuivat hyvin ja joka kerralla saatiin puhdas vaihto. Tietenkin auttoi vähän, että minulla oli alla konkari Wille.


10. Ensi vuonna haluan ratsastaa joka tunti enemmän. Haluan oikeasti oppia vaikuttamaan siihe  hevoseen, mutta kuitenkin oppia ratsastamaan niin että en vain sählää selässä vaan tiedän mitä teen. Se tulee varmasti olemaan monen vuoden projekti, mutta haluan jo nyt alkaa sitä harjoittelemaan.
Sitten haluan ensi vuonna saada ulkoavut kuntoon, niiden kanssa on painittu ihan tarpeeksi kauan. Ja istuntaa tietenkin parantaa. Saada jalat eteenpäin ja oikealle kohdalle. Saada ylävartalosta jämäkkä, muttei jäkkä ja kädet saada pehmeiksi.
Kisoissa haluaisin saada hyviä yli 60% tuloksia heB tasolta Willen kanssa.



26. joulukuuta 2013

Kännykän tyhjennys

Eka tämmöne nyt, toivottavasti tykkäätte.

1.pipareita 2.huoneen tauluja 3.uudet hupparit 4.johkuu♥

1.joku kertoo mulle mikä ton quoten idea on xD 2.amarillo 3.kuvityö 4.miee

1,3. selfiee 2,4.ruokaa

1.hihs♥ 2,3.syysloma 4.Attilan kanssa kisoista

1.vino este 2.kattelemassa ponivalkkaa 3,4..taas Johkuu (ja alkku)

1.eka 10 ruotsista 2.ponivalkka 

1.koiran kanssa 2.selfiee 3.kerranki aidat suorassa 4.kerhoa vetämässä

1.Pete 2. rataa rakentamassa

24. joulukuuta 2013

Merry Christmast!




Oltiin aamulla taluttelemassa hoitohevosia. Mikä olisi parempi aloitus jouluaatolle kuin olla tallilla ystävien ja rakkaiden hoitohevosten kanssa?






Loppuun vielä video eilisestä tunnista.

23. joulukuuta 2013

Joulutunnit pikku-kullalla♥

Ihan yllätyksekseni olen mennyt tämän vuoden molemmat joulutunnit Velillä. En ole edes ponia toivonut ja silti se oli mulle laitettu sekä sunnuntaina, että maanantaina. Sunnuntaine mentiin koulua ja maanantaina esteitä, molemmilla kerroilla vauhtia oli ihan tarpeeksi.
Suuntaina menin siis valmennuksessa Velillä. Oli vähn yllättävää, kun Veli nyt ei ihan kouluponi ole, ainakaan minun allani. Tunnin teemana olivat vastalaukka, jolla valmistelimme vähän seuraavan viikon laukanvaihtotreenejä.
Aloitettiin ihan perusverkkailuilla eli ensin uralla käynnissä ja ravissa ja sitten siirryttiin keskiympyrälle. Veli oli aika oma perusitsensä vähän vino ja jäykkä. Ympyrällä koitin saada asetusta läpi. Piti muistaa etten anna kannusta, koska Veli on niin herkkä mahastaan. Ei se nyt kovin hyvin mennyt, mutta mulla oli ihan mukavaa. Laukassa saatiin kiva tahti.



Sitten alettiinkin harjoitella laukkoja. Ensin kerrattiin mikä on tärkeää, piti muistaa asetus ja pitää laukkavut kokoajan. Tehtävänä oli tehdä lyhyelle sivulle ympyrä ja pitkällä sivulla loiva kiemuraura vastalaukkaa. Veli kuumeni heti, kun päästiin tekemään tehtävää. Se ei yhtään kuunnellut pidätteitä, jonka takia ei ekoilla kerroilla vastalaukat oikein onnistuneet. Seuraavilla kerroilla sain pidätettyuä vähän paremmin ja apuja läpi. Veli vei minua siltikin kuin märkää rättiä, mutta saatiin sentään pari vastalaukkaa tehtyä. Toiseen suuntaan meni aika samalla tavalla, alussa en ratsastanut tarpeeksi, mutta kun oikeasti asetin ja ratsastin saatiin ihan kivat vastalaukat, vaikka vauhtia olikin aivan liikaa.
Lopuksi ratsastettiin viereisen ryhmän kanssa katrillia. Veli oli alussa vähän höselö, mutta meni kuitenkin ihan kivasti Concorden parina.


Otettiin vielä lopuksi ravia koko maneesissa ja Veli menikin rentona ja muodossakin. Ei ehditty kuitenkaan mennä kovin kauan ja aika pian piti antaa pitkät ohjat.
Ensi kerralla sitten vaihtoja Willellä. En olekkaan mennyt sillä pitkään aikaan.



Tänään maanantaina oli viimeinen tunti ennen joulua. Huomennahan onkin jo jouluaatto, apua kuinka se onkin jo. Huomennakin tapahtuu jotain kivaa, mistä tulen sitten postailemaan.
Olin toivonut peteä ja Willeä, mutta jostain kumman syystä listassa luki taas Veli. En pannut kyllä pahakseni, ainahan mä meen mielelläni pikku kullalla.
Hyppäsin maneesissa kyytiin ja käveltiin siinä aika kauan alkukäyntejä. Veli tuntui todella laihalta ja pelkäsin, etten pysy siellä selässä.
Aloitettiin ratsastamlla koulua noin puoli tuntia. Mentiin kaikissa askellajeissa pääty-ympyröitä. Veli oli aika kiva, ei edes kovin jäykkä. En kyllä yrittänyt kunnolla ratsastaa muuta kuin käynnissä. Vaikka Velin ravi ei enään tunnu kovin vaikealle istua, pompin siellä kyllä välillä vähän miten sattui. Laukassa Veli vei aika tehokkaasti. Yritin vain istua kyydissä ja olla rento, jotta Velikin olisi. Mentiin sitten aika kovaa, mutta mulla oli ainakin tosi hauskaa.



Seuraavaksi mentiin puomeja käynnissä ja ravissa ympyröillä. Mielestäni oli aika tylsää, mutta onneksi mentiin aika vähän aikaa. Veli ei oikein handlannut varsinkaan cavaletteja, kolisteli kaikkiin. Tässä vaiheessa tajusin, että mehän aijotaan hypätä ja mulla on Veli. Vanhemmat lukijat ainakin tietävät, että Veli on aika vaihdikas hypätessä ja mietin vähän uskallanko hypätä. Päätin kuitenkin hypätä, koska ei siinä oikein muutakaan tekemistä ollut.



Tultiin esteelle ravissa, mutta Veli nosti kyllä jo laukan pari metriä ennen ja täysillä vain esteelle. Otin vain harjasta kiinni ja annoin mennä. Esteen jälkeen oli vähän pidätyongelmia, mutta hengissä selvittiin.  Toisella kerralla lähdettiin esteen jälkeen vähän erisuuntiin ja kävin ihan Velin kyljellä, sain kuitenkin vedettyä itseni takaisin selkään. Vikalla kerralla menikin jo paremmin. En hypännyt enään toiseen suuntaan, kun ope laittoi siihen toisenkin esteen, enkä halunnut tulla kahta.






Lopuksi ravailtiin vapailla ohjilla uralla. Sitten halailtiinkin lopuksi aika paljon.
Tunnin jälkeen oli ihan superfiilis. Minä kouluratsastaja, jolla on vielä pieni estepelko, hyppäsin Velillä ilman satulaa esteitä enkä tippunut. Veli on vaan paras!


kaikilla tärkeät hevoset♥






22. joulukuuta 2013

joulujuhla

Perjantaina oli kartillin viimeiset treenit. Hevoset olivat olleet tunnilla, joten aloimme melkein heti ratsastamaan katrillia. Hartsa tuntui alussa reippaallee, mutta hyytyi aika paljon katrillin aikana. Ei mennyt treenit vieläkään kovin hyvin, laukka tippuili raville ja muutenkin sain koko ajan vaihdittaa Hartsaa. Kerran andaluusit saivat pienen pukkailukohtauksenkin. Varmoilla mielillä ei siis lähdetty esiintymään. Käytiin vielä seuraavan päivän valmistelut läpi.




Lauantaina mulla oli aamulla joulujuhla josta suorana tallille ja alettiin heti sykeröittämään ja pesemään hevosia. Päivän pesin ainakin 3 hevosta ja sykeröitin 5. Viiden maissa oltiinkin jo valmiina seisomassa hevosten kanssa ja odoteltiin maneesiin pääsyä. Päästiin 10 yli sisään ja alettiin verkata samantien katrillimuodostelmassa. Hartsa tuntui ihan alussa reippaalle, mutta hyylähti taas. Verkka aika meni todella nopeasti pian seistiinkin ulkona piemässä. Parin voltin jälkeen asetuttiin lähtöasentoon.
Sitten aukenikin maneesin ovi ja päästiin sisään. Alku lähti kohtalaisen hyvin, mutta sain heti huomata, että Hartsa oli todella hidas. Sain koko radan potkia, eikä menty edes samaa tahtia Ligeron ja Ainon kanssa. Laukassa tiputti raville ja nosti väärän laukan. Kerran ykköshepat säätivät jotain aj jouduimme melkein pysähtyä. Ei siis mennyt esitys kovin putkeen ja fiilikset olivat aika masentavat. Oli kiva apäästä esiintymään joulujuhlaan, mutta olen todella pettynyt suoritukseeni. Vaikka monet sanoivatkin, että näytti hyvälle.



Lopuksi meidät esilteltiin ja pidettiin pieni puhe. Sitten päästiinkin iah yllätykseksi kunniakierrokselle. Siitä vasta Hartsa innostuikin! Yllätyin aika paljon, mutta oli ihanaa, että siitä lähti kerrankin vauhtia, nauroinkin vaan kyydissä. Sain sen pysymään kuitenkin ympyrällä ja hallinassa. Sitten suunnattiinkin käynnissä ulos. Siellä vielä hepat vähän pöllöili. Vein Hartsan talliin ja autoin sitä valmistautumana vielä pukin hevoseksi.


Katselin vielä loppuohjetmat, joita oli esteosuus, palkitseminen, vuoden hevosen ja ponin esittelyt(Wille ei voittanu, plööh) ja joulupukki. Oli ihan kiva juhla. Juhlan jälkeen jaeltiin lahjoja ja juteltiin siinä. Myöhemmin vielä laiteltiin joitain hevosia pois.
Anteeksi, että on vähän lyhyt postaus, mutta päivästä ei jäänyt kovin hyvä fiilis eräiden syoden takia, eikä ollut hirveästi innostusta kirjoitella.

19. joulukuuta 2013

katrillia ja pettymys

Viime postauksesta onkin hetki aikaa. Koulu on vain vienyt niin paljon aikaan, etten ole ehtinyt kirjoitella.
Sunnuntaina oli valmennus, jossa harjoiteltiin katrillia. Mulla olikin hevosena joulujuhlapolle Jardinero. Opekin oli ottanut hevosen, jotta saadaan mahdollisimman hyvin harjoiteltua.


Alussa olin taas ihan pihalla miten sitä Hartsaa ratsastettiinkaan. Se vain lyllersi hitaasti eteenpäin. Opettaja sitten muistutti mua kuinka paljon sitä pitääkään alussa ratsastaa eteen aj siitä pikkuhiljaa päästiinkin jo reippaammin. Ope ratsasteli vain perässä ja huuteli kovempaa. Tehtiin verkassa voltteja käynnissä ja ravissa. Välillä Hartsa meni tosi kivasti pätkiä ja välillä taas hidasti, eikä taipunut. Laukat otettiin pääty-ympyröillä. Hartsa laukkasi kivasti ja liikkui hyvin eteen. Laukan jälkeen se olikin ihan villinä ja sain ottaa ihan kunnon pidätteitä. Hartsa on niin hauska, kun se on alussa sika hidas ja lopussa ihan kuuma.


Sitten alettiin harjoitella katrillia. Mulla oli paljon helpompaa nyt, kun meijän hevoset olivat enemmän samanvauhtisia. Välillä Hartsa jäi vähän jälkeen ja sain jossain kohtia ratsastaa tosi kovaa. Laukoissa hartsa tippui raville joka kerta, sitä pitääkin nyt hioa. Paria sähellystä lukuunottamatta meni kuitenkin ihan hyvin ja meillä oli tosi hauskaa.




Lopuksi otettiin ryhmäkuvia. Meillä on vaan niin paras ryhmä. Ennen tuntiakin vaan halailtiin ja naurettiin Ainon ja Soffin kanssa.



Maanantai olikin aika masentava päivä. Olin ihan innoissani, että pääsisin taas menemään Willellä, kun en sunnuntaina päässyt. Harmiksi listassa lukikin kuitenkin Fellini. Olin niin surullinen, mulla on vain hirveä into päästä menemään Willellä ja nyt joudun odottamaan sunnuntaihin.
Alussa Fellini tuntui jopa ihan kivalle ja pehmeälle molepempiin suuntiin. Kaikki se kuitenkin katosi, kun alettiin ratsastaa kunnolla tehtäviä. Tehtiin oikeastaan melkein koko tunti voltteja lyhyille sivuille kaikissa askellajeissa. Fellini oli tosi jäykkä, enkä saanut mitään tuntumaa siihen. En saanut edes asetusta ja taivutusta läpi. Ei tullut edes pieniä pätkiä hyvin, vaan koko tunti oli vain tappelemista. Mua vielä ahdistaa enemmön, että kun hevonen on vähän jäykkä ja vahva omastä kädestänikin tulee aika vahva.






Lopputunnista mentiin parit väistöt uran sisäpuolelta uralle käynnissä ja ravissa. Niissä onneksi Fellini meni ihan kivasti ja olin itse tyytyväinen. Jouduin tulemaan pari kertaa vielä uran sisäpuolella suoraan , kun Fellini ei oikein pysynyt suorana.
Lopussa vielä hain asetusta ja tavutusta käynnissä ja Fellini meni hitusen paremmin. Sitten lopetettiinkin jo.


Ei jäänyt kovin hyvät fiilikset tunnista.