Image Map

21. lokakuuta 2015

Back to basics

Hävettää myöntää, ettei aikaisemmin tajuttu, kuinka helpolla ollaan Leroy päästetty. Kun melkein kaksi viikkoa sitten valmentaja ratsasti Lerppaa huomasi hän, kuinka vinoksi se on päässy ja kuinka se jää todella helposti roikkumaan ohjaan. Nyt onkin alkanut armoton kuuri, Lerppa ei saa missään nimessä roikkua ohjassa ja oikeaan ohjaan on saatava tuntumaa.
Ollaan valmennuksissa tehty sitten aluksi ihan rauhassa vain eteen-alas, jolloin Lerppa ottaa selän kunnolla käyttöön. Pidemmällä kaulalla se ei myöskään paina samalla tavalla ohjalle. Ollaan tehty ihan perusjuttuja, kuten siirtymisiä, joilla sen saa kantamaan itsensä.  Lisäksi ollaan tehty avoja ja ympyröitä, jotta oikeaan ohjaan saataisiin kunnon tuntuma. Tämä on auttanut jo paljon ja nykyään aloittaessa Leroy on selvästi suorempi ja painaa vähemmän kädelle. Varsinkin Aliisan kanssa Lerppa kantaa itseään jo ihan eri tavalla.
Sunnuntaina hölkkäiltiin rennosti ilman satulaa ja otettiin pari pientä hyppyä miniesteelle. Hauskaa vaihtelua meille molemmille.  Lerppa oli muutenkin hyvä ratsastaa ja sain pidettyä sen mielestäni hyvin kevyenä ja suorana.



Toisin oli sitten maanantaina. Mulle iski joku henkinen kriisi ja mikään ei ottanut onnistuakseen. Alussa vielä meni itseasiassa todella hyvin, mutta heti kun piti alkaa kokoamaan pakka hajosi kokonaan. Jotta Lerppa pysyisi aktiivisena kootessa, pitäisi pystyä käyttämään jalkaa paljon. En kuitenkaan pysty istumaan niin vahvasti, että pohkeella ratsastaminen nostaisi liikettä ylös ja kun istunnalla ei saa hidastettua alan ottaa ohjasta ja koko hevonen jännittyy. Tiistaina yritin ratsastaa, mutta paria pientä hyvää pätkää lukuun ottamatta mikään ei sujunut.
Nyt tuuletan loppuviikolla päätä vain maastoillen ja Aliisa saa hoitaa tuuppailut


HIHSkin on vihdoin täällä! Tätä on odotettu. Ollaan katsomassa torstai, perjantai ja sunnuntai iltoina. Varsinkin nämä kouluratsastukset kyllä kiinnostavat ja niiden näkemistä odotan.

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Tykkään paljon sun kirjoitus tyylistä. Muutenkin blogisi on ihana+tietty Lerppa!

    VastaaPoista
  2. Tsemii sinne, näytätte kyl upeilta! Aina ei kaikki mee putkeen mutta kyllä se siitä vielä paranee :)

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: