Image Map

12. huhtikuuta 2015

Kuulumisia+kisatuloksia

Viikot ovat vierineet nopeasti, enkä ole saanut aikaiseksi kirjautua bloggeriin. Yhtenä päivänä sentään väsäsin uuden bannerin ja siihen ulkoasua. Kovin tyytyväinen en ole, mutta edellinen alkoi häiritä ja jotain oli saatava tilalle.
Veronin kanssa menivät viimeiset treenit. Pari viikkoa meillä oli todella hankalaa. Ravi ei tuntunut yhtään hyvälle. Veron jäi helposti kuolaimen eteen, enkä saanut pidätteitä loppuun asti läpi, lisäksi asettaminen ja ativuttaminen tutnuivat ylivoimaisille. Jäin myös helposti vetämään, enkä muistanut päästää kunnolla, mitä Veron tarvitsisi. Laukka taas alkoi pikkuhiljaa parantua. Tehtiinkin aika paljon kaikkea laukkatyöskentelyä viimeisissä valkoissa, vastalaukkaa, laukkavoltteja ja lävistäjiä. Lävistäjienkin tekemiseen saatiin jo hyvää ajatusta.



Pikkuhiljaa ne kisat sitten lähetyivät. Maanantaina sain Veronin ja päästiin vetämään viimeistelytreenit. Ja päästiin vihdoin ulos! Oli ihanaa päästä raikkaaseen ilmaan ja tilaakin oli enemmän. Veron oli ihan super innoissaan ja olikin aika vahva koko tunnin. Sain kuitenkin pidätteet hyvin läpi ja saatiin taas pitkästä aikaa sitä super ravia, mikä oli monta viikkoa kateissa. Lauantaina valkassakin saatiin kyllä pari tosi hyvää pätkää ja erityisen iloinen olin kun Veron kantoi itsensä pienen pätkän. Tärkeintä tunnilla oli vain muistaa, että ratsastan koko ajan jalalla, vaikka veron tuntuisi innokkaalle ja vahvalle.


Laukassa oli aluksi aika hankalaa, kun Veron olisi halunnut painella menemään ihan oman mielensä mukaan. Tein sitten pienellä ympyrällä laukka-käynti siirtymisiä ja pikkuhiljaa se alkoi kuunnella tosi hyvin. Lopputunnista päästiinkin laukkaamaan täysin avuilla ja tekemään voltteja, sekä lisäyksiä.
Oli kyllä pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis maanatai tunnin jälkeen.



Perjantaina olivat sitten kisat. En varmaan tänne ikinä kertonutkaan, että Risto pääsi myös kisaamaan.  Mutta mennään ensin Veroniin.
Starttasin Veronilla luokan ihan alussa. Ohjelmana oli kn special ja lähtijöitä ihan hirveästi, melkein 30.  Verkassa Veron tuntui vähän samalla, kuin viime viikkoina. Vähän hidas ja jäi kuolaimen eteen. Täytyy myöntää, että todennäköisesti oneglma oli kuski, joka tuntui olevan ihan hukassa. Tehtiin vähän siirtymisiä, ympyröitä ja väistöjä. Niin kuin sanoin verkasta ei jäänyt kovin hyvä fiilis.
Radalle tultua Veron onneksi heräsi ja alkoi liikkua itse hyvin eteen. Se helpotti ratsastamistani ja saatiin paljon parempi meni kuin verkassa.


Itse rata sujui tasaisen hyvin. Ainoa selvä moka oli, että Veron lähti raviin pysähdyksestä. Unohdan aina kuinka paljon virittyneempi se onkaan kisoissa.  Kaikki tuntui sujuvan tasaisen hyvin. Keskiravissa tuntuma vähän katosi ja pysähdykset eivät olleet samaa luokkaa kuin tunneilla. Ravi tuntui hyvälle ja laukkakin sujui helposti. Viime kisojen kompastuskivi eli lävistäjät menivät todella hyvin. Veron oli kuulolla, eikä vaihtoja tullut. Itselleni jäi ehkä vähän huolimaton olo, tiet olisi voinut tehdä tarkemmin.


Meillä oli kaksi tuomaria. Toinen antoi 62,6% ja toinen 64,4%, eli lopputulokseksi tuli 63,4% Tuomarit toivoivat vähän enemmän rentoutta ja selkeämpää taivuttamista. Itse videon ja kuvat katsottuani huomasin ratsastaneeni liian pitkällä ohjalla ja Veron pääsi menemään liian pitkänä. Sijoitukseksi jäi 13/26.


Risto saapui juuri kun sain Veronin hoidettua pois. Laiteltiin se kuntoon idealla, jos menee huonosti niin ainakin näytetään hyvälle. Se olikin ihan hyvä idea. Käytiin vähän kentällä ravailemassa, missä Risto ei hirveän pahasti kyttäillyt. Maneesiin päästyään se meni kuitenkin ihan lukkoon. Koko verkka oli pelkää taistelua mihin kulmaan sitä uskaltaa mennä ja mihin ei. Risto kyllä veteli ihan super hienoa ravia aina, kun se uskalsi mennä.


Radalle meno oli jo ihan liian pelottavaa ja jouduttiin aika kauan kiertää tuomarinkin avustuksella. Onneksi nämä olivat vain rataharjoitukset. Radasta ei sitten tullut yhtään mitään. Risto kyttäsi ihan koko ajan ja meni ihan lukkoon, jolloin se ei pysty muuta tekemään kuin kävellä. Välillä se väläytteli kyllä ihan kivoja pätkiä, mutta ne jäivät aika lyhyiksi. Rata mentiin läpi, mutta ei sitä voinut tosissaan ottaa. Olihan se ihan arvattavissa, mutta piti nyt kokeilla ja saihan Risto lisää kokemusta.



Toivottavasti joku jaksoi lukea koko pitkän selostuksen.  Eilen vaihtui valkkahevonen, mutta siitä lisää toisessa postauksessa.

6 kommenttia:

  1. Miten risto oli teidä tallil? Miks? Miten? Mte sai tulla? Saaks ulkopuolisil kisaa siel nykyää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluttiin näyttää sille vähän paikkoja (: Aina on musta saanu?

      Poista
  2. Vaikka sun istunnassa Veronin kanssa ei vikaa olekkaan, pidän istuntaasi Riston selässä jotenkin parempaana tai sopusuhtaisempana. Hienolta näyttää tosin molempien selästä meno! Hyvää kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykkään istunnastani näissä Riston kanssa (: Kiitos!

      Poista
  3. Oo ihan älykaunis kun hymyilet! <3

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: