Image Map

5. toukokuuta 2015

Ratsastus on kivaa

Niin, tietty se on kivaa. Välillä vaan tuntuu, että kaikessa siinä treenaamisessa unohtaa nauttia koko hommasta. Välillä pitää löysätä pipoa ja nauttia.
Maanantaina oli viimeiset treenit ennen kisoja Esan kanssa. Päästiin taas pitkästä aikaa ulos treenaamaan, on ihan eri asia ratsastaa raikkaassa ulkoilmassa, kun neljän seinän sisällä.
Aloitettiin ihan taas käynnissä hakemalla vain hevoset avuille. Hyvä käynti löytyi taas aika nopeasti, vaikka välillä Esa jäi vähän hitaaksi pohkeelle. Sain oikeastaan koko tunnin ratsastaa paljon jalalla.
Siirryttiin raviin ja siinä aika nopeasti keskiympyrälle. Esa oli alussa tosi hankalan tuntuinen, varsinkin kun aloitettiin ravi oikeassa kierroksessa, joka on meille vaikeampi. En saanut Esaa tahtiin, jolloin se alkaa tahdittaa. Viime tunnilla toiminut mahdollisimman suoraksi ratsastaminenkaan ei auttanut. Vaihdettiin suunta ja otettii vasenta laukkaa. Esa tuntui oikeastaan aika hyvälle, yritin ratsastaa sitä vaan mahdollisimman teräväksi. Otettiin vielä vasenta ravia ennen taukoa. Vieläkin tuntui ravaaminen vähän vaikealle, vaikka välillä tuli hyviäkin pätkiä.


Välikäyntien jälkeen otettiin vähän oikeaa laukkaa. Tehtiin tunnilla kaikki nostot tällä kertaa käynnistä. Niistä ei tullut kovin hyviä, sillä jouduin ottamaan aina tilaa, jolloin Esa kuumeni ja ampaisi laukkaan. Outoa kyllä oikea laukka oli jopa huonompaa kuin vasen. Laukan jälkeen ravi jäi helposti kiireiseksi ja sain tehdä kunnolla töitä, että pidätteet tulivat läpi.
Alettiin tehdä lävistäjiä, joissa otettiin keskiravia. Aluksi Esa kävi kuumana ja nosti koko ajan laukkaa. Vähän ravia ratsastettua aloin saada aika hyvää tuntumaa Esaan ja keskiravitkin tulivat hyvin. Saan vaan olla tarkkana, etten lähde liikaa pyytämään, jolloin Esa alkaa taas tahdittaa.



Tehtiin loppuun vielä ravissa 10m voltteja. Ravi alkoi olla jo hyvää, jolloin saatiinkin voltteja melkein ilman tahditusta, mihin olen tosi tyytyväinen. Esa ravasi energisesti ja kantoikin itsensä hyvin. Pitää vain itse muistaa olla kevyt kädellä ja katsoa etten jää kannattelemaan. Lopuksi kevyessä ravissa jatkui sama hyvä fiilis ja Esa tuntui siinäkin ryhdikkäälle. Alun vaikea fiilis katosi tunnin myötä ja vaikka meillä ei mennyt edes välttämättä erityisen hyvin, mulla oli oikeasti kivaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: