Image Map

11. toukokuuta 2013

onnellisin♥

Aamulla sain kaverilta kuulla, että Walter oli tullut takaisin eilen. Olin niin iloinen♥ Koko matkan jännitin ja odotin malttamattomana, että saan taas nähdä kullan. Tallilla ryntäsinkin suoraan tarhoille, jossa Walter olisi. Hengailin siellä vähän ja otettiin pari kuvaa. Oli ihanaa taas nähdä se ja koskea sitä. Vähän järkytyin kuinka pitkä karva sillä oli. Muttenkin poika oli vähän huonokuntoisen näköine, karva ihan tomussa, turvassa haava jota oli ommeltu ja ihan räkäinen ja hiekkainen nassu muutenkin. Vähän ihmettelin, kun se muutenkin vaikutti vähän apealle. No kyllä se varmaan siitä. Se muuten myös puri mua, tietty voisi vähän auttaa, jos en tunkisi niitä sormiani sen suuhun.


Myöhemmin iltapäivällä hoidin sen sitten ihan kunnolla ja kyllä lähtikin likaa. Pojasta tuli onneksi paljon komeamman näköinen kun saatiin karva kiiltämään ja turpa puhtaaksi. Pitää kyllä silti ihailla kuinka komea hevonen se on, kun se ei möllötä. 







laama
Voi että tekisi mieli päästä Waltsun selkään, mutta kun kaikilla tunneilla hypätään. Sain jouluna itsenäisen tunnin lahjaksi enkä ole vielä sitä käyttänyt, joten kysyin tallilta pääsisikö lauantaina sen menemään ja tietty toivoin Waltsua. Saa nähdä mitä ne vastaa. No ainakin kaikille lopuille tunneille toivon poikaa. Pehva voi kyllä protestoida, sillä ilman satulaa tunteja olisi varmaan luvassa.
Nyt odotellaankin jo maanantaita, että pääsee pojua moikkaamaan.

5 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: