Image Map

18. elokuuta 2013

lähtötasotesti

Nykyään kun nämä ratsastukset ovat näin peräkkäin tulee postauksia helposti harvemin tai vähemmän. Voitte siis lukijat laittaa erikoispostausehdotuksia koko ajan tulemaan, jos haluatte ett blogi pysyy eloisana.

Tänään olikin ennen tuntia valmentaja tapaaminen. Käytiin vähän harrasteratsastajan urapolkua läpi ja juteltiin tavoitteista ja tulevaisuudesta. Omat tavoitteeni nyt tälle vuodelle olivat B-merkkiin siirtyminen ja oppia vain ratsastamaan paremmin, parempi istunta ja hevosentunteminen yms. Tuntsareihinkin olisi tarkoitus päästä 1-2 kahden vuoden päästä, oujea. Hevosiakin tuli vähän mietittyä, sillä ainakaan tällä hetkellä Waltsusta ei ole hevoseksi. Haluaisin vain jonkun kivan treenikaverin.

Itse tunnilla mulla oli hevosen Eetu. Kyseinen hevonenhan on yksi lemppareistani esteillä, mutta koulussa ei oikeen innostanut. Eetu on nimittäin aika hidas, enkä itse osaa hitailla oikein ratsastaa.
Heti tunnin alusta asti ongelma olikin, että Eetu oli hidas kaikinpuolin, temmoltaan ja pohkeille. Tehtiin käynnissä ja ravissa taas kulmiin ratsastusta. Eetu meni ihan hyvin kulmaan mutttei oikein taipunut. Laukka otettiin ihan ympyrällä. Siinä Eetu tuntui oikein kivalle, vaikka olikin liian hidas. Kun oltiin reippaasti verkkailtu molempiin suuntiin alettiin ratsastamaan lähtötasotestiä, joka oli C-merkin koulurata.




pieni onnistuminenkin saatii
Oltiin Eetu kanssa viimeisiä, että ehtisin herätellä Eetun. Teinkin koko odotteluajan vain nopeita siirtymisiä, jotta saisin Eetun herkäksi pohkeelle. Verkkailessa se jopa tuntui ihan hyvälle, mutta radalle mennessä kaikki taas lössähti.
Koko rata meni oikeastaan aika huonosti. Säädin itse aivan liikaa, Eetu ei liikkunut ja oma fiilis ei ollut hyvä. Kyllä me siitä selvittiin melkein ilman pahoja virheitä, ainoastaan yksi lauaksta raviin siirtyminen tuli. No jos lähtötasotesti menee huonosti, niin ainakin siitä on helppo parantaa!



Tunnin jälkeen sain hakea Waltsun tarhasta, hakea sen ja viedä takaisin. Olin ihan innoissani. Tiedän että tarhasta hakemisessa ja viennissä ei ole mitään ihmeellistä, mutta ennen kukaan ei ole antanut minun sitä hakea/viedä, koska Walter osaa ollä vähän höhlä.
Yritän hoitaa ja viettää sen kanssa aikaa mahdollisimman paljon, ikinä ei tiedä koska aika loppuukin.

8 kommenttia:

  1. Meet upeesti Eetulla :) jaa voisitko tehä vaik tallipäivä videon :))??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en todellakaan, mutta kiitos. pitää vähän katsoa, kun en tiedä viitsiikö tallilla videoida :/

      Poista
    2. Kiva lukea valmennuksista ja muitakin primusjuttuja! Lisäsin sun blogin linkin mun blogiin: http://oikeallapolulla.blogspot.fi/

      Poista
  2. Haluisin et teet my-dayn videolla ;)

    VastaaPoista
  3. Tai sit voisitko tehä jonku niiku kuvapostuksen?
    Vai onks sul jo sellane?
    Mut jos on nii tee vaik osa 2 ;)

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: