Image Map

20. heinäkuuta 2014

Leiriviikko Perniössä

Nyt saatte leiristä postausta! Oli ihan sika kiva leiri ja tietenkin ihana porukka. Teen tämän nyt samalla tavalla kuin viime vuonnakin, joten varautukaa paljoon tekstiin ja kuviin. Pikkuhiljaa aletaan myös väsäämään leirivideota.

Sunnuntai
Saavuttiin paikalle aika ajoissa, eikä kovin monet olleet vielä tulleet. Heitettiin kamat linnaan, joka oli miedän porukalle varattu. Meitä siis oli 9 henkeä Primuksesta, melkein sama porukka kuin viime vuonnakin. Oleskeltiin vain hetki odotellessa illan ohjelmaa.
Illalla oli vain pieni palaveri, jossa käytiin tallin tapoja, sääntöjä ja muita juttuja läpi. Samalla myös kysyttiin hoitohevostoivete ja seuraavan päivän hevostoiveet. Hoitohevoseksi toivoin viime vuodenkin hoitsuani Morttia ja sain sen myös.
Illalla yirtettiin seurata jalkapallon finaalia ja katseltiin hurjaa ukkosmyrskyä.





Maanantai
Aamulla pääsinkin heti hakemaan Morttia laitumelta.




Ensimmäiseksi tunniksi osui estetunti toivomallani Cleolla. Mentiin aika pieniä esteitä, mikä olikin aika hyvä sillä Cleo kielteli todella helposti.
Verkattiin aluksi ihan normaalisti käynnissä ja ravissam, sekä laukassa menemällä puomeja. Cleo oli muuten ihan kiva, mutta todella reipas ja vahva.


Esteillä jatkui sama meno. Reippaus oli vaan plussaa, mutta vahvuus oli hieman hankalaa sillä esim. väärän laukan vaihtamisessa meni todella kauan kun en meinannut saada Cleoa raviin. Hypättiin aluksi pientä innaria, johon lisättiin vähitellen esteitä. Cleo kyttäsi estettä alusta asti ja sille tulikin tunnin aikana aika monta kieltoa. Hypättiin myös vähän kaarevaa suhteutettua, jonka okserille Cleo kielsi, kun en ollut valppaana. Lopuksi mentiin pieni rata, joka sujui kuitenkin hyvin.





Toisena tuntina menin itsenäisen pikkuisella Luke ponilla, niin kuin olin toivonut. Menin todella lyhyitä pätkiä, mutta kuitenkin vaadin ponilta vähän. Ratsastinkin aina vain pari kierrosta ravia, jonka jälkeen käyntiä joko pitkin ohjin tai tuntumalla. Voi että, kun Luke oli hieno ja kehittynyt paljon viima vuodesta. En ollut pitkään aikaan mennyt yhtä kivalla ponilla.



Ratsastin vain ihan yksinkertaisesti joko uralla tai isolla keskiympyrällä. Aluksi jäin ehkä ratsastamaan vähän liian hidasta ravia ja Luke painui varsinkin oikeaan kierrokseen todella helposti kuolaimen alle. Yritin koko ajan kuitenkin nostaa sitä sieltä. Laukkaa en oikeastaan ottanut. Poni venytti hyvin etten-alaskin. Luke vei kyllä ihan sydämeni.




Tiistai
Tiistaina ensimmäinen tuntini oli Vertillä, 4 vuotiaalla tammalla, joka on Mortin varsa. Vertti ei ollutkaan mikään helppo tapaus. Tavallaan se oli todella kiva ratsastaa, mutta viskoi päätänsä harmittavan paljon. Yritin ratsastaa niin pehmeällä kädellä kuin osasin ja paljolla pohkeella, mutta silti meno oli vähän hektistä.




Ratsastin taas ihan vain perusjuttuja, uraa pitkin, sekä isolla keskiympyrällä. Saatiin mukana kuitenkin myös tosi kivojakin pätkiä, vaikka huonompia oli ehkä enemmän. Keventelin suurimmaksi osaksi, mutta kokeilin myös vähän harjoitusraviakin. Laukkaa en viitsinyt ottaa. Ratsastuksesta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis.



Toisella tunnilla menin ihanalla turvahevosella Mortilla esteitä. Tällä kertaa päästiinkin hyppäämään jo vähän isompaa.
Aloitettiin verkka tekemällä ravissa ja laukassa temmonmuutoksia. Nämä sujuivatkin aika hyvin ja Mortti kuunteli apuni hienosti. Laukassa päästeltiinkin ihan kunnolla.


Hyppääminen aloitettiin pienellä psytyllä, jonka jälkeen sai valita suunnan itse. Saatiin Mortin kanssa hyvä hyppy. Sitten alettiinkin jo hyppäämään tavallaan rataa, eli tehtiin kahdeksikko 3 esteellä. Tämä sujui hyvin ja saatiin melkein aina oikeat laukat.





Seuraavaksi mentiin rata, jonak alkuun suhteutettu ja sen jälkeen ne 3 estettä S:n muotoisella uralla. Tämä sujui muuten hyvin, mutta yhteen kaarteista tuli väärä laukka. Lopuksi hypättiin suhteutettu vielä kerran. Mortti pääsi vähän löysäksi jo ekalle esteelle ja tokalla se sitten kostautui huonona isona hyppynä, josta jäin aika paljon jälkeen. Tultiin vielä uudelleen saaden hyvä hyppy. estekkin oli jo ihan kivan kokoinen, ainakin tämmöiselle kouluratsastajalle.




Lopuksi ratsastettiin hevosia vähän taivutellen loppuravit, tarkoituksena saada hevonen venyttämään kunnolla alas. Mortti oli aika jäykkä, mutta venytti välillä hyvin alas.


Illalla vein vielä Vertin laitumelle, joka olikin aika virkeä koko matkan.


Keskiviikko
Aamu starttasikin heti maastolla, jonka olin ottanut ylimääräisenä tuntina. Sain ratsukseni Saken, toisen tallin nuorista hevosista. Maastossa oli todella kivaa, päästiin laukkaamaan lujaa ja muutenkin koko reissu oli oikein mukava. Hieman kyllä häiritsi avan sairas kaatosade, joka alkoi joskus puolessa välissä matkaa. Oli ihanaa kun koko loppupäivän housut ja kypärä olivat aivan litimärät. Sakke oli oikein kiva ratsu.


Toisen tunnin menin taas ihanalla Lukella.Tein niin kuin viime kerrallakin, eli pienissä pätkissä työskentelyä.  Tällä kertaa mentiinkin temmon muutoksia. Aina lyhyillä sivuilla kokosin ravia ja pitkillä sivuilla lisäsin ja annoin Lukelle vähän tilaa venyttää. Poni tekikin aivan tosi hienosti näitä. Mentiin taas myös keskiympyrällä ja haettiin asetusta läpi.




Luke olikin paljon parempi vielä kuin viime kerralla, eikä yrittänyt painua yhtään niin paljon kuolaimen alle. Laukkaa en taaskaan ottanut, kuin ehkä ympyrän verran. Itse yritin myös keskittyä siihen, että istun paremmin ja suorassa. Muuten istunta onkin jo ihan kiva, mutta kädet pitäisi kantaa vielä paremmin.



Toisella tunnilla hyppäsin taas Mortilla. Jouduttiin sateen takia olla sisällä, joten esteitäkin oli vähemmän.
Aloitettiin verryttelemällä hevosia ravissa puomeilla, jotka olivat kaarevalla tiellä. Samalla katsottiin jo valmiiksi reittiä esteille. Laukat otettiin uralla vapaasti, itse tein edellisen päivän tehtävää vähän hillitymmin.


Alettiin pian hypätä laukassa kahta estettä kaarevalla tiellä. Ensin tultiin vain ja laskettiin mielessä kuinka monta askelta väliin tulee. Tämä sujui hyvin, satiin hyvät hypyt ja tie. Sen jälkeen saatiin aina sanoa, monta askelta otetaan. Itse otin 6 ja sain ne myös ihan hyvin. Lopuksi vielä hypättiin esteitä ja ope vähän korotteli niitä. Lopussa viimeinen olikin jo 90cm, jolle tultiin harmillisesti juuren, mutta saatiin kuitenkin ihan hyvä hyppy yli.




Sitten ravailtiin vain loppuravit ja käveltiin vapain ohjin.


Illalla vein vielä Mopen laitumelle.

aevan ihana ilme
Torstai
Ensimmäisenä tuntina ratsastin jälleen kerran estetunnin Mortilla. Tällä kertaa päästiinkin ratsastamaan bankettia ja maastoesteitä.
Verryttelyssä ratsastettiin ravissa puomeja tarkoituksena ratsastaa tie mahdollisimman tarkasti. Välillä piti mennä puomien keskeltä ja välillä taas jommasta kummasta reunasta. Saatiin paljon kehuja meidän teistä, jotka onnistuivat hyvin. Jatkettiin myös samaa laukassa pienen verryttely laukan jälkeen. Esteillä tehtävä onnistui myös hyvin ja ehkä kerran Mortti pääsi vähän liiraamaan. Hypättiin vielä pari kertaa ravista kapea este, jolle Mortti tuli taas hyvin.



Sitten päästiinkin maastoesteiden pariin. Vähän itseäni jännitti banketti, mutta se sujui ihan helposti. Oltiinkin Mortin kanssa ensimmäisiä. Mortti oli oikein innoissaan ja päästeltiinkin ihan kivasti ylämäessä. Toisella kerralla sujui myös hyvin ja mentiin ylämäki vielä kovempaa. Vauhti kyllä tuntui kovemmalle mitä se videossa näyttää. Että oli kyllä super hauskaa!





Hypättiin vielä kentällä pari kertaa yksittäinen pysty. Ekalla kerralla tuli hyvin, mutta tokalle tuli taas pikkuaskel, jota en osannut ennakoida. Pääsin kuitenkin iah  hyvin hyppyyn mukaan. Mortti sai vähän vauhtia maastoesteistä ja sitä sai ihan kunnolla pitää ennen estettä.
Sitten ravattiin vain loppuravit.


Toisen tunnin menin Kingillä itsenäisesti. Kingi olikin ihan uusi tuttavuus, joten piti hieman totutella uuten hevoseen.
Jämähdin taas ratsastamaan aika paljon pääty-ympyrällä. Menin suurimmaksi osaksi vain kevyttä ravia, sillä eihän tuon hevosen ravissa voi istua. Kingi olikin aikas kiva ja kun sen sai rentoutumaan, kulki se todella mukavasti. Saatiin mielestäni paljon hyviä pätkiä, jolloin hevonen oli rentona. Vähän lyhyemmällä ohjalla olisi voinut ratsastaa, jolloin hevonenki olisi ollut kootumpi.



Laukkaa otin myös ympyrällä. Totesin helpommaksi olla vähän kevyemmässä situnnassa, jolloin en häirinnyt hevosta ihme pomppimisellani selässä. Kingi rentoutui ihan pieniä pätkiä myös laukassa.
Istuntaa olisi voinut vähän enemmän vahtia, nyt jäin helposti lyttyyn ja kädet vähän liian alas. Vielä kun on tuommoinen kamala estesatula, jossa en osaa yhtään istua.
Kingi oli kyllä tosi kiva ja herkkä hevonen.


Illalla en vienyt ketään, mutta bailasimme ihan urakalla kentällä viimeisen illan kunniaksi.

Perjantai
Perjantai alkoikin Mortin hakemisella laitumelta.


Aamulla ratsastin taas Kingillä itsenäisen. Tällä kertaa pyysin Ainon apuun ja yhdessä treenattiin mun istuntaa. Ratsastin vain perus keskiympyrällä kevyttä ravia ja Aino välillä huuteli ohjeita. Otin aika paljon käyntiä väliin ja kävin Ainon luona juttelemassa istunnasta ja katsomassa kuvista.
Kingi ei ollut yhtä hyvä ratsastaa kuin torstaina, vaan se oli aika paljon epätasaisempi. Saatiin kuitenkin myös hyviä pätkiä jolloin hevonen oli rento, mutta ne eivät olleet yhtä pitkiä kuin edellisenö päivänä. Laukkaa otin taas pari kierrostaa ensn istuen satulassa ja sitten vähän kevyemmässä istunnassa. Jotenkin Kingillä laukka on vain mukavampaa kevyemässä istunnassa.


Istunnassa suurimpia ongelmia olivat selvästi jalat, jotka valuivat helposti eteen tai sitten jäin puristamaan polvella ja jalka meni taakse. Välillä jäin esimerkiksi käyttämään liikaa jalkaa enkä pohjetta. Toinen ongelma oli ylävastalo, joko könötin tai sitten minulla oli ihan notko selkä. Kolmas oli sitten ne kädet, jotka on vain niin vaikea kantaa ja pitää vierekkäin.


Yritin vain koko ajan hokea itselleni "istu, istu, istunta". Erityisen vaikeaa se on aina muistaa silloin kun hveonen ei menekkään hyvin. Yritin näissä tilanteissä muistuttaa itseäni erityisen paljon.
Lopuksi ravasin vain eteen alas ja lopeteltiin.


Iltapäivällä olikin leirikisojen vuoro, jotka menin Mortilla. 
Olin vasta toisessa ryhmässä, joten minau ennen Mortti oli mennyt jo kaksi rataa. Teinkin tosi lyhyen verkan. Ravissa paljon siirtymisiä ja laukkaa en ottanut kovin pitkään. Hyppyjä otin molempiin suuntiin vain 3, sillä kaikki onnistuivat kohtuu hyvin.


Radan korkeus oli 90cm, tai oikeastaan 3 estettä oli 90cm korkeita, loput jotain 70-80cm väliltä. Se oli kuitenkin minulle jo aika kova saavutus. Rata sujui muuten hyvin, mutta mentiin kyllä puolet radasta vastalaukkaa. En uskaltanut sitä vaihtaa kun esteiden välissä oli niin vähän tilaa ja Mortti hyppäso tosi hyvin väärästä laukastakin. Kaikille muille esteille tuli hyvä paikka paitsi aika pienelle tokavikalle pystylle tultiin vähän lähelle.




Todella tyytyväinen olin rataan ja Mortti saikin paljon taputuksia. Pienen kävelyn jälkeen ravattiin loppuravit, minkä jälkeen käveltiin aika pitkään pitkin ohjin.

Mortin laitumelle viennen jälkeen olikin palkintojen jako. Me jätiin vasta 12. sijalle, mutta ei sillä ollut mitään väliä. Leiri läheni loppuaan ja pikkuhiljaa ihmiset alkoivat lähtemään. Meidän kyyti tuli 6 aikoihin ja kamojen pakkauksen autoon jälkeen oli aika jättää taas Perniö taakse.
Oli aivan super ihana leiri ja kiitos kaikille leiriläisille hyvästä seurasta!


Olisiko kiva jos tekisin vielä erillisen kuvapostauksen kaikista muista ylimääräisistä kuvista joita Perrassa tuli otettua?

2 kommenttia:

  1. Tee ihmeessä semmonen kuvapostaus!

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia ja hyvin ratsastat ! Lisää kuvia Perrasta ois kyl jees :-)

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: