Image Map

27. syyskuuta 2014

Pikakelaus viikon läpi-paljon tekstiä-

Aikaa on vierähtänyt jo tovi viime postauksesta, mutta viime aikoina ei ole löytynyt inspiraatiota blogille. Koeviikko myös painaa päälle, joten ylimääräistä aikaakaan ei hirveästi ole ollut. Jos nyt kuitenkin tehdään pikakelaus kuluneeseen aikaan.

Viime perjantaina oli siis kisat, jotka nyt eivät taaskaan olleet mitenkään erityisen onnistuneet. Verkassa Pate oli aluksi vähän hankala ja itselläni oli keskittymisvaikeuksia. Pikkuhiljaa Pate kuitenkin parani koko ajan ja lopussa saatiin tosi hyviä pätkiä, varsinkin kun itse vain rentouduin.
Radalla oltiin sitten molemmat taas ihan jännittyneitä. Kolmikaarisella tuli itseasiassa ihan kivoja pätkiä ravia. Temponlisäyksiä tein radalla ensimmäistä kertaa joten niissä vähän himmailin varmuuden vuoksi. Käynti olisi voinut olla energisempää, niin kuin itse asiassa muutkin askellajit. Laukoista saatiin yllättävän hyvät numerot, vaikka oikeassa laukassa tehtiinkin kivat vaihdot. Laukkaravi siirtymiset olivat taas aika kauheita. Pysähdykset olivat yllättävän hyviä ja kerrankin taisin saada sen radalla olevan pysähdyksen pisteeseen.
Fiilikset radasta eivät olleet kovin hyvät, meno oli taas keskinkertaista. Prosenteiksi tuli sitten 62,14 ja sijoitus oli 10/27.


Lauantaina ratsastinkin kaksi tuntia. Ensin palataan valkkaan, jossa jatkan vieläkin Patella.
Tunnin alku oli taas aika jäykkää ja huonoa menoa. Paljon erikoista sanottavaa siitä ei ole. Välikäyntien jälkeen alettiin treenata melkein siirtymisiä, eli valmisteltiin tavallaan siirtyminen muttei kuitenkaan tehty sitä. Tämä auttoi Paten kanssa paljon ja pikkuhiljaa löytyi jo parempaa tuntumaa hevoseen. Jatkettiin samaa myös laukassa ja siinä tulikin se ahaa-elämys. Kootessa laukkaa jouduin oikeasti istumaan sinne ja ottamaan hevosen avuille ja Patehan tuli. Laukkaan olin kyllä super tyytyväinen. Lopussa vielä ratsastettiin eteen-alas laukassa ja Pate venytti alas hienosti pysyen tuntumalla.



Toisen tunnin meninkin Faunalla esteitä. Taas täytyy hehkuttaa kuinka se poni on niin hyvänmielen poni. Vaikka tunti ei sujunutkaan mitenkään erityisen hyvin, oli mulla silti kivaa. Lähinnä ongelmia verkassa oli oman käden saaminen kannetuksi ja pehmeäksi, sekä sisäkäsi vedon välttäminen. Tehtiin vähän temmonmuutoksia ja ympyröitä puomin kanssa.
Hypättiin aika pieniä esteitä erilaisilla teillä. Fauna oli tosi innoissaan aj mulla oli välillä vaikeuksia saada pidätteet läpi. Haasteena oli myös tarpeeksi rauhassa tulemisen lisäksi ponnistuspaikan saaminen lähelle. Itse en oikein osaa arvoida varsinkaan lähelle tulevaa ponnistuspaikkaa, joten olin hypyissä aika huonosti mukana.
Mutta kuten sanoin oli mulla kuitenkin hauskaa tunnilla.



Sunnuntaina olinkin Ristoilemassa mutta siitä saittekin kuvia, joista varmaan pystyitte päättelemään, että Risto oli ihan super. Hyvänmielen hevonen sekin!
Joten siirrytään maanantaihin, jolloin mulla olikin listassa Esa. Oli tosi kiva mennä pitkästä aikaa sillä. Tunnin teemana oli kädet joita harjoiteltiinkin kaikilla erilaisilla harjotteilla, kuten ohjia väärinpäin pitämällä ja raipan avulla. Mulla oli hirveästi vaikeuksia ja tuntui että Esa ei olisi liikkunut kovin hyvin. Ope kuitenkin kehui, joten ehkä fiilis selkään vaan ei ollut kovin hyvä. On kyllä hyvä harjoitella juuri esim. käsiä, sillä niissä mulla on vielä paljon korjattavaa. Oli kuitenkin kiva mennä Esalla ja toivoisinkin että saisin sen myös ensi maanantaina.



Perjantaina oli taas pitkästä aikaa Kikin valmennus. Vitsi olikin hyvä valmennus, tehtiin tosi paljon erilaisia harjoituksia väistöjä, voltteja, ympyröitä, siirtymisiä ja pysähdyksiä. Pate oli alussa taas vähän huonompi, mutta se onkin iso hevonen ja sillä melkein aina menee se alku vertyä. Yllättävän nopeasti se kuitenkin tuli kivalle tuntumalle ja oli varsinkin tunnin lopussa ihan super. Pojalla riitti myös rutkasti energiaa, eikä lopussa se olisi millään malttanut edes kävellä. Mutta siis tuntiin olin todella tyytyväinen ja Pate oli varmaan paras mitä se on koskaan ollut. Istuntaani kyllä häpeän suuresti.




Ja vielä koska postaus ei ole tarpeeksi pitkä laitetaan samaan syssyyn tämän päivän tunnista. Oikeastaan tunti ei mennyt kovin hyvin. Aina välillä saatiin kivoja pätkiä kaikissa askellajeissa, mutta semmoista onnistumis fiilistä ei oikein tullut. Jatkettiin vähän samalla teemalla kuin viime valkassa ja tehtiin pysähdyksiä. Tärkeää oli hyvä valmistelu. Pate ei ravissa meinannut millään renotutua ja myödätä. Kyllä se välillä kulki ihan kivalla tuntumalla, muttei myödännyt samalla tavalla kuin parhaina päivinä. En olisi varmaan ilman valmetajan käskyä päässyt koskaan pysähdykseen asti, kun en missään vaiheessa saanut ravista mielestäni tarpeeksi hyvää. Pysähdyksetkään eivät onnistuneet kun hevonen ei ollut kunnolla avuilla. Pitäisi vain treenata vielä enemmä omalla istunnalla vaikuttamista.


Siinä taisikin olla kaikki. Pointsit sille joka jaksoi lukea loppuun. Lupaan etten tee tämmöisiä romaani postauksia enää.

4 kommenttia:

  1. Jaksoin lukea loppuun! Mun mielestä sun istunta on noissa kuvissa ihan hyvä ja tää ei ollu liian pitkä postaus mutta hieman enemmän kuvia olisi saanut olla😊

    VastaaPoista
  2. Saapas hajalla? :D
    Tuli mieleen että joku sellainen postaus jossa vertailet vähän näitä kaikkia hevosia kellä olet kisannut voisi olla kiva? Mikä hevosista sopii mielestäs sulle parhaiten, mikä oli vaikeaa/helppoa sen ja sen hepan kanssa, kenellä haluaisit ehkä vielä uudestaankin päästä radalle tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :,D Joku sen tyyppinen voisi olla kiva! Pitää kattoa jos on aikaa (;

      Poista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: