Meidän tarina

Se valtava ruskea.
Se oli ensimmäinen ajatukseni Walterista, kun en vielä sitä tuntenut. Ensimmäiset muistoni siitä ovat vanhalta tallilta, kun se kävi meidän tunnilla aikuisten kanssa. En silloin osannut aavistaakkaan kuinka tärkeä siitä tulevaisuudessa tulisi minulle. Ja nyt saan itkeä sitä että olen menettänyt sen. Nyt kerron kuinka kaikki sai alkunsa ja kuinka kaikki kuitenkin loppui, liian aikaisin.
Olin siis aina kiinnittänyt huomiota Walteriin. Mutta ensmmäisen kerran sitä kunnolla ajattelin, kun sain Mildoran toiseksi hoitsuksi ja Aliisa sai Walterin. tiesin heti etten haluaisi Mildoraa, vaan ison hienon Waltsun. Onnekseno Aliisalle kävi vaihto ja niin Walterista tuli minun hoitsuni ja siitä kaikki alkoi.
Ensimmäinen vuosi meni tutustuessa toisiimme. Alussa kuitenkin huomasin jo, että Walter tykkäsi hoitamisesta ja oli erilainen, kuin silloinen toinen hoitsuni Yaffa. Ehdin hetken hoitaa kahta hoitsua, kunnes piti valita vain yksi hoitsu. Sanoin kaikille, että valinta olisi vaikea ja otin Walterin vain koska se on isompi, mutta todellisuudessa Walter oli jo vienyt sydämeni ja halusin jatkaa sen kanssa.

2011

Luottamus kasvoi, enkä enää hoitanut Walteria kiinni. Aloin myös oppia tuntemaan sen paremmin ja huomata kuinka mahtava persoona se oli. Walter oli paljon persoonallisempi kuin kukaan ennen tapaamani hevonen. Se keksi kaikkia temppuja ja puuhaili aina kaikenlaista. Se osasi avata solmut ja päästää itsensä vapaaksi. Se myös söi ja otti kaikenlaista tavaraa suuhunsa. Kerran se otti harjakorista pehmeän harjan ja nosti sen käytävälle ja alkoi siinä leikkiä sillä. Toisen kerran se otti takkini maasta ja heilutteli sitä ilmassa.

2012

Yksi elämäni parhaista päivistä oli, kun sain mennä Walterilla ensimmäisen kerra elämässäni. Olin niin pitkään halunnut mennä sillä ja sitten yhtäkkiä istuinkin sen selässä. Siitä alkoi ratsastukseni parhaat ajat. Sain mennä melkein joka tunti Walterilla ja se oli joka kerta hieno. Se oli eka hevonen jolla jopa osasin ihan hyvin mennä. En muista yhtään tuntia, jolloin Walter olisi ollut kamala.

eka kerta ja yks parhaista tunneista

Ekat yhteiset kisat startattiin 30 marraskuuta junnumestaruuksissa. Eihän ne oikein kovin hyvin mennyt, mutta silti olin iloinen kisojen jälkeen, olinhan mennyt ne Walterilla. En ollut koskaan ajatellut että joskus kisaisin Walterilla ja yhtäkkiä menimmekin yhdessä kolmet kisat. Vaikka koskaan ei oltu voittajia tai edest kovin hyviä, silti olin aina ylpeä Walterista. Varsinkin viimeisissä kisoissa olimme kolmansia, olin haljeta ylpeydesä! Ne jäivätkin viimeisiksi kisoiksemme, vaikka tarkoitus ei niin ollut.

Ongelmat alkoivat oikeastaan maaliskuussa 2013, silloin Walter jäi ensimmäisn kerran lomalle kipeiden jalkojen takia. Se kuitenkin palasi takaisin terveenä ja pääsin viimeiset tunnit treenaamaan sen kanssa. Mentiin ilman satulaa. Olin oikeastaan koko tallin ensimmäinen ja melkein ainoa, joka sillä meni ilman satulaa. Jouluna menin siis ekaa kertaa ja kesää ennen pari kertaa. Lomalta tulon jälkeen Walter oli tosi hyvänä.
Kesällä sain B-merkki kurssille Waltsun ja niin aloimme treenata ekaa B-merkkiäni varten. Walter ei ollut kuitenkaan oma itsensä ja jalat tuntuivat vähän huonoilta. Ja niinhän siinä kävi, että Walter jäi lomalle ja yhteinen B jäi vaan haaveeksi. Silloin olin jo vähän huolestunut, Walter jäi lomalle ja palasi sieltä kuitenkin ihan hyvässä kunnossa.

2013

Ekan kerran hulestuin todella, kun sain Perrassa kuulla kaverilta, että Walter oli melkein kaatunut tunnilla. Niin kävi parillakin tunnilla ja lopulta se jäi lomalle. Silloin aloin jo aavistaa. Tallin omistajakin varoitteli, että jos vanhat jännevammat olisivat uusiutuneet, ei mitään olisi tehtävissä. Hoidin Walterin aina kun olin tallilla, se oli todella hyvän tuulinen ja ironista kyllä näytti terveemmälle kuin koskaan. Aina vähän laiha Waltsu pöristyi.
Maanantai 26.8, elämäni kamalin päivä.  Tulin tallille normaalia aikasemmin auttamaan. Oli juuri ehtiny vaihtaa vaatteet ja tulin ulos laittamaan viestiä kaverille. Tallin omistaja tuli siihe ja pyysi minua luokseen. En edes muista mitä hän sanoi, mutta arvasin heti mitä hän oli tullut kertomaan. Walterin takajalassa oli ollut jännevamma, jota ei voinut parantaa. Purskahdin itkuun niin kuin varmasti kaikki olisivat. En vain käsittänyt että yksi elämäni tärkeimmistä asioista oli poissa. Olisin vain halunnut rynnätä Walterin karsinaan halaamaan sitä, mutta Walter oli jäänyt klinikalle. Siinä seisoin pihalla tyhmänä, Walterin kylki tuntui ainoalta oikealta paikalta. Sinä päivänä kaikki tallissa muistutti Walterista. Vieläkin kun kävelen tarhojen ohi ajattelen Walteria. Se seisoi niissä tarhoissa suurimman osan viimeisistä viikoistaan.
Nyt voin vain miettiä kaikkea mitä yhdessä koimme. Walter oli kaikista hienoin hevonen jonka olen koskaan tavannut, enkä varmaan koskaan tapaa toista samanlaista. Walter oli persoona isolla P:llä. Se oli pohjimmiltaan niin kiltti ja ystävällinen hevonen, jolla oli kuitenkin pientä pilkettä silmäkulmassa. Opin luottamaan Walteriin täysin. Pystyin istumaan sen vieressä kun se nukkui. Walter myös aina antoi minulle nuolaisupusuja naamaan.
Niin paljon ehdittiin yhdessä kokea, mutta kokematta jäi myös aivan liikaa. Olisin halunnut starata vielä yhdessä B-merkin ja olisi ollut ihanaa jatkaa Walterilla ja oppia oikeasti ratsastamaan sillä. Mietin vain millaista meidän yhteistyöstä olisi tullut, jos oltaisiin saatu jatkaa yhdessä monta vuotta, niin kuin aina ajattelin. Yksi päivä sanoin kavereille "Walter ei muuten ole vielä pukittanut mulla kertaakaan kunnolla" ja sitten tajua ettei se tule koskaan pukittamaankaan. Asiaa en siis vieläkään tajua ja ehkä hyvä niin.
Meidän viimeiset kisat onnistuivat, samoin viimeinen tunti meni täydellisesti, onneksi.
Nyt kun iso ruskea on poissa, on sydämessäni varmaan yhtä iso aukko. Eikä sitä millään saa pois.

Kun nyt olet poissa, ei mulle muuta kuin muistot jää. Vaikka et maan päällä elä, elät silti aina sydämessäni. Rest in peace my dearling.