Image Map

4. maaliskuuta 2014

Vastakohdat

Lauantaina oli valmennus heti seuraavana päivänä Kikistä.
Tällä kertaa aloitettiin käyntilämppä itsenäisesti. Tehtiin Ligeron kanssa vähän voltteja ja väistöjä. Tein aina lyhyelle sivulle voltin aj pitkälle sivulle väistöä uran sisäpuolelta uralle, niin kuin Kikin valmennuksessa. Voltteja onkin hyvä harjoitella, kun ne ovat niin vaikeita meille. Ligero tutntui ehkä vähän normaalia hitaammalle. Saatiin tehtävät kuitenkin hyvin tehtyä.


Ravissa jatkettiin yhdessä ympyröillä. Alussa Ligero tutnui vähän hitaalle ja opettajan mukaan oli vähän tikittävä. Laukassa myöskin olisi pitänyt saada pidempää ja rennompaa askelta. Hetken kuitenkin mentyä ja toiseen suuntaan mentäessä tämä kuitenkin parantui ja Ligero rentoutui venyttäen enemmän askelta. Yritin saada oikeaa pohjetta läpi, mutta pienistä pätkistä huolimatta ei Ligero kuitenkaan oikein pehmennyt.




Välikäyntien jälkeen alettiin tehdä vähän laukka tehtävää. Tarkoitus oli nostaa lyhyen sivun keskeltä laukka. tehdä pääty-ympyrä ja lopuksi kokorataleikkaa. Ligero nosti hyvin laukan ja sain sen nopeasti kivaan laukkaan. Lävistäjä meni muuten hyvin, mutta Ligero punki vähän pohkeita vasten, joten reitti oli vähän huono. Toiseen suuntaan jätettiin ympyrä pois. Saatiin taas hyvä nosto ja tällä kertaa myös hyvä tie.


Odotellessa ratsastin ympyrällä tehden vähän siirtymisiä ja yritin työstää oikeaa puolta vähän pehmeämmäksi. Ligero oli ihan hyvä, mutta reagoi vähän hitaasti raviin pyytäviin apuihin.
Lopuksi ratsastettiin sitten eteena-alas, joka sujui hyvin niinkuin aina.


Maanantaina olikin listassa täysi yllätys, nimittäin Kalle. Kalle on aika iso musta hevonen, joka on tallin omistajankin kanssa kilpaillut. Hieno kaveri siis. Kalle on oikeastaan ihan vastakohta Ligerolle, se on iso musta ja pitkä.
Tunnin teemana oli saada hevonen rennoksi ja myötäämään ihan alakaulasta asti.Mentiin koko tunti taas uralla erilaisia taivutteluista. Aloitettiin ihan käynnissä pyytäen pientä asetusta rennolla tuntumalla. Törkeää oli, että hevonen itse alkaisi tavallaan imeä sisäohjaan ja asettuisi vapaaehtoisesti. Suoristettiin aina välillä ja asetettiin uudestaan. Jatkettiin ravissa samaa. Mulla oli aika paljon tottumista Kalleen, joka on aika erilainen kuin esim. Ligero. Kallella on pitkä askel ja pitkä kaula.Yritinkin saada Kallen aika lyhyeksi, mutta se jäi ehkä vain yritykseksi. Olinkin melkein koko tunnin aika pihalla mitä siellä pitäisi tehdä. Enkä oikein nyt osaa teille selittää mikä siinä tuntui alussa niin hankalalle.  Kalle on kuulemma aika hidas, mutta ainakin minusta se liikkui ihan hyvin eteen. En vain oikein osannut hyödyntää sitä energiaa. Aluksi Kalle ei oikein hyväksynyt asetusta, välillä se kyllä rentoutui ja asettui, muttei kuitenkaan hyväksynyt sitä kunnolla.



Suoristeltiin aina välillä ja välillä siirryttiin käyntiin ja tehtiin avoja. Avoissa Kalle alkoi vetryä jo enemmän ja toimia paremmin. Välillä pyysin vähän liikaa avoa, mutta suurimmaksi osaksi tuli oikein kivoja pätkiä.
Tämän jälkeen ravissa Kalle alkoi tuntua paljon paremmalle ja itsekkin pääsin paremmin jyvälle kuinka sitä pitää ratsastaa. Saatiinkin mukaan todella kivoja pätkiä ja Kalle vihdoin hyväksyi kunnolla tuntuman. Se asettui rennosti, eikä yhtään vastustellut. Omaan makuuni se oli vielä vähän liian pitkä, mutta tärkeintä on että hevonen tuntuu rennolta. Vaikka Kalle menikin kivasti tuntui se todella raskaalle edestä, se varmaan johtuu kuitenkin puitkästä kaulasta.



Otettiin vielä laukkoja molempiin suuntiin samalla idealla. Olin ihan pihalla. Kalle kiihdytteli, heilutti päätä ja tuntui todella painavalle edestä. En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. Pätkiä se tuntui hyvälle, mutta suurimmaksi osaksi meno oli aika hallitsematonta. Itse pitäisi ainakin istua kunnolla sinne satulaan, että voisi jotain vaikuttaakkin.


Ravailtiin vielä vähän loppuun ja otettiin sitten loppukäynnit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: