Image Map

28. maaliskuuta 2014

Yllätys

Maanantaina olikin todellinen yllätys listassa. Minulle oli nimittäin pistetty Wille. Olin ihan onnesta soikeana. Sain vielä laittaa hevosen tunnille ja ottaa pois.
Ollaan vihdoinkin alettu siirtymään kentälle ja meidänkin ryhmän piti mennä koko tunti ulkona. Tultiin kuitenkin sisälle, sillä yksi hevosista oli vähän reippaana.
Wille oli oikeastaan koko tunnin todella hankala. Yleensä jo heti käynnissä olen saanut sen rennoksi ja pehmeäksi. Nyt se vältteli asetusta, eikä rentoutunut kunnolla. Ulkona alettiin aika pian ravaamaan. Wille vei minua kuin märkää rättiä, enkä saanut kunnolla pidätteitä läpi. En saanut myöskään kunnon rentouttaa sillä en pystynyt antamaan ohjaa, sillä hevonen juoksi alta. Pitäisikö tässä joskus opetella ratsastamaan istunnalla? Yleensä Wille on myös asettunut aika hyvin, mutta maanantaina se ei suostunut asettumaan kunnolla vaan oli todella epätasainen. Tehtiin pääty-ympyrällä avoja ja väistöjä, jotta hevoset pysyisivät kuulolla. Avoista ei tullut kovin hyviä, koska hevonen joka juoksee alta ei myöskään kuuntele apuja kovin hyvin. Jouduttiin tehdä aika paljon käyntiin siirtymisiä, että jotkut hevoset pysyisivät rauhallisina. Lopulta siirryttiin takaisin maneesiin.






Maneesissa alettiin melkein heti laukkaamaan. Laukassa Wille oli vähän paremmin avuilla, mutta koska laukkasimme vain uralla en oikein osannu työstää Willeä kunnolla. Laukka oli kuitenkin muuten ihan hyvää. Otettiin laukat molempiin suuntiin, jonka jälkeen tehtiin vielä pari volttia ravissa. Volteilla sain paremmin Willen avuille ja taipumaankin. Lopetettiin kuitenkin aika pian.


Tunti ei mennyt ihan putkeen. Onneksi ratsuna oli kuitenkin oma kulta, jolloin masennus ei ollut niin suuri.

2 kommenttia:

  1. kuinka korkeita wille, veli, ligero, lassi, kalle ja walter on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en osaa yhtäön tarkasti sanoa mutta wille on jtn selvästi reilu 160, veli joku 150, ligero slvösti reilu 150, lassi kanssa joku selvästi reilu 150, kalle on jotain melkeen ehkä 170 ja walter oli reilu 170. en ny mee takaamaan mutta näin arvioisin (:

      Poista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: