Image Map

16. toukokuuta 2014

Willellä vaan

Jos tännekkin ehtisi tulla taas kirjoittamaan ratsastukset ylös etten niitä ihan unohda. Takana taas kaksi Wille tuntia, joista toinen sujui aika surkeasti ja toinen taas selvästi paremmin.
Lauantaina tunti ei siis sujunut kovinkaan hyvin. Meillä ei ollut omaa valmentajaa pitämässä tuntia vaan sijainen, joka kylläkin oli todella tuttu opettaja. Tunsin jo Willeä maneesiin viedessä ja alkukäynneissä, että tänään olisi sellainen päivä.
Aloitettiin käynnissä ihan vapaasti ratsastamalla. Tein paljon ympyröitä ja kaarteita. Ratsastin vähän pidemmällä ohjalla, että saisin Willen varmasti rennoksi. Willellä oli siis aika reipas päivä. Silloin kun Wille on reippaana on sitä vaikeampi ratsastaa kunnolla pohkeella ja se jännittyy todella helposti. Joitain ihan hyviä pätkiä saatiin kuitenkin mukaan. Mun pitäisi kuitenkin ratsastaa selvästi enemmän vielä pohkeella.


Raviin Wille lähti todella hyvin. Se oli todella rento ja muutenkin tuntui hyvälle. Pakka kuitenkin hajosi aika nopeasti ja Wille jännittyi. Opettaja huomasi ettei Wille ollut yhtään oikealta puolelta avuilla, joten sain alkaa ratsastaa uran sisäpuolella ja  käyttää paljon oikean puolen apuja. Tämä ongelma näkyikin selvästi koko lopputunnin. Tein myös käyntiä vähän välissä, että saisin Willen paremmin avuille, mutta se oli jännittynyt jo ihan liikaa.


Alettiin tehdä toiseen päätyyn ympyrä, joka tehtiin ensin ravissa. Parin ravikerran jälkeen alettiin tehdä samaa laukassa. Laukka on nyt selvästi parantunut viime tuntien aikana. Wille ei ole vielä ihan  läpi ja käytä selkäänsä, mutta tuntuu kuitenkin jo selvästi paremmalle. Paketti kyllä levähtää aina suorilla urilla vähän. Oma istuntanikin laukassa on mielestäni parantunut. Otettiin laukat molempiin suuntiin. Tehtiin myös lävistäjä laukassa, mikä sujui hyvin.


Seuraavaksi harjoiteltiin taas radan osia. Tehtiin ensin pari kertaa keskihalkaisija. Jotenkin jäin taas ihan matkustelemaan, enkä ratsastamanut esim. kulmia yhtään. Wille oli muutenkin todella hankala, eikä suostunut asettumaan yhtään varsinkaan oikealle. Harjoitusravi onnistui taas ihan kivasti, ei yhtä hyvin kuin maanantaina ja korjattavaa on vielä todella paljon, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.
Sitten päästiin harjoittelemaan yksitellen laukkaohjelmaa. Mielestäni meidän laukkaohjelma onnistui itseasiassa aika kivasti. Yleensä radanpätkiä harjoiteltaessa lässähdän ihan kokonaan enkä ratsasta, mutta tälläkertaa sujui aika hyvin. Enemmän olisi vielä voinut ratsastaa asetusta. Tehtiin vielä pareittain pääty-ympyrällä pari nostoa ja laukkaa. Wille jatkoi kivaa menoa ja nosti heti avuista.


Odotellessa ratsastin lähinnä pääty-ympyrällä ravia. Harjoitusravi sujui ihan hyvin, mutta olin taas hirveän vino. Tulen aina vinoksi kun en keskity siihen. Nyt kun Wille oli vaikeampi kuin yleensä keskityin asettamiseen enemmän ja unohdin itseni ihan kokonaan. Harjoitusravissa istuminenkin on vaikeampaa vinona. Vasemmalle sain asetuksen kohtalaisesti läpi, mutta oikealle hevonen vain karkasi ulkoolta, eikä asettunut. Mun piti myös ratsastaa kulmia käynnissä, että saisin juurikin asetusta niihin. Ne eivät myöskään oikein onnistuneet ja Wille oli hirveän jännittynyt.


Lopuksi ravattiin kevyessä ravissa eteen-alas. Annoin taas Willen ihan karata avuilta ja juosta alta. Ensi kerralla on pakko loppuraveissa oikeasti keskittyä siihen että hevonen pysyy avuilla.


Kuten sanoin aikaisemmin Willellä ei ollut paras päivä tai oikeastaan itse en osaa vain ratsastaa tälläistä Willeä. Ongelmahan on aina satulan päällä. Itsekkin taisin olla aika jännittynyt, mikä lisäsi hevosen jännitystä.




Onneksi maanantaina sujui taas aika kivasti. Wille oli selvästi rennompi ja sitä oli helpompi ratsastaa pohkeella.
Aloitettiin käynnissä tekemällä väistöjä uraa pitkin. Samalla harjoiteltiin b-merkkiä, jossa on juuri näitä väistöjä uralla. Wille väisti oikeastaan aika hyvin, paremmin kuin viime aikoina. Ainoa ongelma oli, että välillä tuli vähän liian jyrkkää väistöä ja välillä liian loivaa. Wille pysyi muutenkin aika kivan rentona, vaikka yleensä jännittyy väistöistä.
Ravissa mentiin aluksi ihan vain uralla hetki, jonka jälkeen siirryttiin vähän pienemmälle uralle. Pienemmällä uralla ratsastaminen on todella hyvää treeniä, koska siinä hevosen pitää olla todella hyvin avuilla. Aluksi olin aika pihalla taas, mutta pian pääsin vauhtiin ja saatiinkin aika kivaa menoa. Mentiin myös aika pian harjoitusravia, aluksi siinäkin oli vaikeuksia, mutta pikkuhiljaa sain siitä kiinni. Wille tuntui todella hyvälle, se taipui ja asettui hyvin, sekä tuntui hyvälle käteen. Lauantaina Wille tavallaan jäi vähän tyhjäksi edestä, mutta nyt se oli mukavasti tuntumalla. Siirryttiin vähäksi aikaa uralle ja otettiin hevosia vähän eteen. Wille lähti hyvin ja ravasi tosi kivasti.
Vaihdettiin suuntaa ja tehtii samat asiat tähän uuteen suuntaan. Nyt Wille asettui oikeallekkin hyvin, eikä vain karannut ulos. Saatiin mukaan todella hyviä kulmiakin.




Siirryttiin uralle ja otettiin vähän laukkaa ihan uraa ympäri. Wille tuntui laukassa taas todella hyvälle. Otettiin laukat molempiin suuntiin. Itseni pitää muistaa etten jää liikaa puristamana istunnalla vana annan lantion vähän liikkua. Sirryttiin laukassakin uran sisäpuolella olevalle uralle. Wille kuunteli todella hyvin ja kokosi laukaka juuri sopivasti, että pystyttiin helposti mennä pienemmälläkin uralla. Tehtiin myös parit lävistäjät, jotka sujuivat myös hyvin. Laukan jälkeen Wille otti vähän kierroksia, mutta rauhoittui aika nopeasti.


Tehtiin vielä ravissa parit keskihalkaisijat jotka sujuivat ihan hyvin. Willen pitäisi olla ehkä vähän suorempi ja paremmin pohkeiden välissä. Wille tuntui kyllä todella hyvälle, varsinkin verrattuna lauantaihin.
Lopuksi ravattiin vielä kevyessä ravissa eteen-alas. Wille venyttä alas hyvin, kun otaa enemmän sisäohjasta, mutta kun ottaa enemmän ulko-ohjasta koko paketti hajoaa. Yritin kuitenkin ratsastaa tällä kertaa enemmän loppuraveissakin. Wille olikin ihan aika hyvä.



Wille oli selvästi parempi kuin lauantaina ja mielestäni meni aika hyvin. Wille tuntui rennolle ja oli kivalla tuntumalla. Harjoitusravikin sujui pätkittäin taas aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: