Image Map

29. toukokuuta 2014

Mustaa ja valkoista

Nyt meillä sitten vaihtui taas valmennuksessa hevoset. Sain kuitenkin tutun kaverin, joka on myös oikein mieluisa treenikaveri, Roope. Roopellahan menin kauden alussa jo yhden pätkän ja kisat. Silloin meidän yhteistyö sujui oikein kivasti.
Aloitettiin ihan käynnissä vain tutustumalla hevosiin ja tekemällä aika vapaasti veryttelyä. Tein paljon voltteja ja yritin saada vähän jäykkää Roopea taipumaan. Roope oli aika hidas, mutta ei niin hidas kuin muistin. Ravissa taas tehtiin todella loivia kiemurauria. Annoin Roopelle aikaa vertyä ja aluksi mentiinkin aika hitaasti. Loppua kohden aloin sitten vaatia vähän enemmän ravia. Roope tuntui ihan hyvälle, mutta en saanut kyllä yhtään pohkeita läpi. Asetuskin olisi pitänyt vaatia paremmin läpi. Roope tuntui vain todella jäykälle Willen jälkeen. Tässä menee varmasti taas pari tuntia ennen kuin taas muistan kuinka Roopea pitikään ratsastaa.


Laukkaa otettiin vain uralla. Saatiin Roopen kanssa aluksi kaasuttaa ihan reilusti ja laukkailtiinkin sitten aika kovaa vaan uraa ympäri. Pikku hiljaa aloin vaatia vähän rauhallisempaa, mutta silti aktiivista laukkaa. Hankalinta laukassa oli selvästi saada pohkeet läpi ja hevonen kulmaan. Otettiin laukat myös toiseen suuntaan samalla tavalla. Tällä kertaa jätettiin kuitenkin kaahailut pois.



Välikäyntien jälkeen alettiin tehdä pysähdykset jokaiselle sivulle. Olen ihan toivottoman surkea siirtymisissä, enkä osaa yhtään ratsastaa pysähdyksiä istunnalla ja pohkeella. Sainkin aika paljon palautetta, kuinka en käytä pohjetta ja valmistele hyvin pysähdyksiä. Ei oikeastaan saatu yhtään oikeasti hyvää pysähdystä tehtyä. Näitä pitää selvästi nyt harjoitella. Seuraavaksi alettiin kääntämään aina keskihalkaisijalle ja tekemään pysähdys pitkän sivun keskelle. Näissä jatkui samat ongelmat pysähdyksissä.


Otettiin pienet välikäynnit ja jatkettiin siirtymisteemalla tekemällä aina laukannosto pitkän sivun keskelle ja käännettin keskihalkaisijalle, jonka keskellä tehtiin raviin siirtyminen. Laukannostot onnistuivat ihan hyvin, välillä Roope reagoi aika hitaasti pohkeeseen. Keskihjalkaisijoilla taas olisi pitänyt käyttää selvästi enemmän vasemmanpuolen apuja.



Lopuksi ravailtiin ihan vapaasti eteen-alas. Roope tuntui hyvälle ja venytti rennosti alas. Se alkoi myös tässä vaiheessa liikkumaan kivasti eteen. Sitten annettiin vapaat ohjat ja taputukset hevosille.


Tunti ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, muttei nyt ihan huonostikkaan. Itseni olisi pitänyt ratsastaa enemmän ja vaatia selvästi enemmän. Jotenkin tyydyin ihan keskitasoon ja annoin Roopenkin lönkötellä aika pitkänä ja löysänä. Oma istuntakaan ei ollut kovin hyvä, pitäisi saada jalat alas ja kädet ylös. Varmasti homma alkaa kuitenkin sujua kunhan taas pääsen vauhtiin Roopen kanssa. Oli muuten ihanaa istua Roopen ravissa, joka oli niin helppoa istua!(Vaikkei sille kuvissa näytäkkään)

Maanantaina olikin oikea yllätysten päivä. Listasta löytyi ihan uuden tuttavuuden Veksin nimi ja mentiin vieläpä ilman satulaa.
Aloitettiin käynnissä tekemällä vain asetusta sisäänpäin. Veksi on ollut viime aikoina aika jännittyneen näköineb ratsastaessa ja ilman satulaa meno lisäsi varmasti vielä sen jännitystä. Alussameno oli aika halemista ja Veksi karkasi apuja jännittyneenä. Tehtiin myös avoja, sekä ulos asetusta ja vastaasetusta avossa. Jatkettiin myös samat tehtävät ravissa. Aluksi ravissa Veksi jännittyi vielä enemmän ja juoksi alta, mutta pikku hiljaa alettiin saada pieniä pätkiä onistumisia. Veksin vain piti mennä aika hitasti, jotta se ehti kuunnella apuja ja rentoutua. Jatkettiin samoja harjoituksia toiseen suuntaan ja alettiin saada jo vähän useammin pieniä onnistumisia. Veksi oli kuitenkin ihanan pehmeä ja herkkä.



Laukka otettiin vain keskiympyrällä. Täällä ilmottautuu 7 vuotta ratsastanut koulutuuppari, joka ei osaa nostaa laukkaa. Saatiin laukka kunnolla nousemaan vasta kun muut olivat laukanneet. Aluksi laukka oli todella jäykkää, mutta pikkuhiljaa kun Veksi pääsi vauhtiin oli se ihan hyvää. Toiseensuuntaan ei taaskaan aluksi laukka noussut. Saatiin kuitenkin todella hyvä pätkä laukkaa laukatessamme yksin. Opekin antoi todella paljon kehuja. Itseäni kyllä vähän häiritsi kun Veksi oli koko ajan karannut ulkoavuilta.


Lopuksi tehtiin kulmiin voltteja. Veksi alkoikin pikkuhiljaa rentoutua ja alkoi tuntua tosi kivalle. Loppuraveista jäikin todella hyvä fiilis.



Veksi oli oikein ihana uusi tuttavuus ja mielelläni menisin uudelleenkin. Vielä on yksi tunti maanantaina jäljellä.
Seuraavaksi saatte postausta tästä ihanuudesta!



2 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: