Image Map

16. kesäkuuta 2014

Kerrankin onnistuin-kisat-

Lauantai aamu meni töitä tehdessä ja estekisoja katsoessa.  Koko estekisat hermoilin ettei valmentaja tulekkaan paikalle. Estekisojen jälkeen kävin kaappaamassa Esan tarhasta ja mentiin talliin siistiytymään. Letittäessä olin vieläkin aivan hermona ja tuloskin oli sen mukainen. Ompelin sykeröt ensimmäistä kertaa ja niistä tuli rumimmat ikinä. Oikein hävetti mennä sellaisilla esiintymään. Onneksi Aino auttoi sekaisin olevaa kisaajaa ja saatiinkin Esa edustuskuntoon. Hevonen takaisin karsinaan keräämään voimia ja lähdin itse maneesille.  Pari tuntia maneesissa ja tallissa ihanassa seurassa sai paremmalle mielelle ja hyvällä tuulella pääsin laittamaan Esan lopulliseen kuntoon. Valmentajakin onneksi tuli paikalle ajoissa.
Maneesissa kiipesin kyytiin ja päästin Esan kävelemään alkukäyntejä. Pian keräsin ohjat käteen ja aloin verkkaamaan. Verkka meni oikeastaan aika huonosti. En saanut yhtään taas kaivettua itsestäni kaikkea irti. Olin vähän pihalla uusien neuvojen kanssa, sillä eri opeilla on erilaiset opetustavat. Oli ihanaa olla taas oman valmetajan hyvissä käsissä, mutta hetki kesti päästä taas erilaiseen opetus tapaan mukaan. Aika epätoivoinen olo oli siis enne rataa. Taisin valkullekkin sanoa, ettei mikään toimi. Ei kuitenkaan auttanut muuta kuin lähteä valkoisten aitojen sisäpuolelle.
Enne pillin vihellystä kiersin radan läpi ja tein parit voltit. Vähän Esa yritti kyttäillä katsomoa, mutta jo toisella kerralla alkoi keskittyä ratsastajaan. Pian kuuluikin pillin vihellys ja kaarrettiin Esan kanssa keskihalkaisijalle.

oma kamera hajosi, joten kuvat on toisella kameralla, mikä näkyy laadussa

Alku lähti oikeastaan hyvin, tultiin suoraan, psyähdys oli hyvä ja muistin odottaa rauhassa. Pysähdyksestä lähtöön tulin kuitenkin kiemurtelua. Loivalla kiemurauralla oikeasti ratsastin ja se onnistuikin hyvin. Keskiravin himmailin ihan tahallaan, että pystyin itse istumaan ja ettei tulisi tahtirikkoja. Halusin saada selkeän eron ravien välille ja otin pidätteen ennen kulmaa, harmillisesti en pitänyt pohkeita kiinni ja Esalta lähti takajalat alta. Voltti ja toinen loiva kiemuraura olivat ihan siedettäviä. Nyt radalla sitten mokasin käyntisiirtymisen. En valmisellut tarpeeksi ja Esalta meni taas takajalat alta. Toisesta voltista tuli todella erikoisen muotoinen, sillä katselin taas vaihteeksi hevosen kaulaa. Käynti meni todella hyvin, mutta pydähdys ei taaskana oikein onnistunut. Laukat sujuivat meidän tasoon aika hyvin, mutta jäivät vähän löysiksi. Saatiin kuitenkin ihan hyvä nosto radan poikki tullesssa. Laukasta käyntiinsiirtyminen olikin aivan kamala ja Esa vetäisi mut ihan satulasta. Loppukiitos, mun bravuuri, onnistui taas hyvin.








Radan jälkeen oli vähän masentunut fiilis. Hevonen oli hyvä, mutta itse en ratsastanut niin hyvin ja tarkasti kuin olisin voinut. Siirtymiset olivat töksähtäviä ja jotkut tiet todella jännän mallisia. Tuntui vain, että olisimme voineet olla niin paljon parempia.
Juuri kun olin luovuttamassa Esaa seuraavalle ratsastajalle kuulutettiin meidän prosentit, 64.80%. Olin ihan hämmästynyt. Elämäni parhaat prosentit. Kävin hakemassa paperin, lukaisin sen ja juttelin vielä vähän valmentajan kanssa. Sitten kannustin parin ystävän radat ja kuvasinkin vähän. Lopulta meidän luokka oli ohi ja pisteet laskettu. Ja me oltiin loppjen lopuksi 2. sijalla! Rataan ehkä en ollut ihan tyytyväinen, mutta prosentteihin, sijaan ja hevoseen kyllä.


Juteltiin vielä niitä ja näitä kaikkien kanssa, kunnes oli aika pakata kamat ja lähteä kotiin. Että mä vaan rakastan kisoja, niissä on niin paras tunnelma ja on ihanaa viettää aikaa maailman parhaiden ihmisten kanssa.
Saatiin siis 162p. ja 64.80%. Parhata pisteet tulivat loivasta kiemuraurasta, käynnistä ja loppukiitoksesta, joista tuli 8. Huonoimmat eli 5 tulivat pysähdyksestä ja käyntisiirtymisestä. Ja koko alakerta oli 7 täynnä. Alhaalla luki "Hevonen liikkui hyvässä rytmissä. Muutamissa siirtymisissä hieman epätasaisuutta. Siiti istunta."



Torstain ja Perjantain kuvat katosivat kokonaan ja nyt en tiedä kirjoitanko postausta ollenkaan. Mitä mieltä olette?

4 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: