Image Map

29. kesäkuuta 2014

Kesätunteja

Kisojen jälkeen oli vain 2 viikkoa seuraaviin, eikä minulle ollut varattu mitään tunteja. Olenkin ostellut irtotunteja Primuksesta, jotta pääsen vähän treenaamaan. Kisat ovat jo lauantaina ja menen niissä heB:0 harjoituksena tuntsareita varten.
Viime viikon torstaina olin heB tunnilla. Opena oli vähän vieraampi opettaja, mutta sain häneltä kivaa uutta näkökulmaa Esalla ratsastamiseen.
Aluksi käynnissä tehtiin pysähdyksiä kentän poikki. Esa meinasi joka kerta jäädä aika vinoksi, joten sain olla todella tarkka, että se tulee suorana pysähdykseen. Lopuksi saatiin kuitenkin ihan hyviä suoria pysähdyksiä. Tehtiin myös pysähdyksistä parit peruutukset. Esan vinous näkyi näissä myös selvästi, sillä se olisi koko ajan halunnut peruutaa ihan vinoon. Kovin hyvin tätä ongelmaa en saanut korjattua. Ravissa ratsastettiin vain pääty-ympyrällä. Tällä kertaa mun piti ratsastaa Esa aika hitaaseen raviin, jotta se ei yhtään juoksisi alta. Sain myös olla todella tarkka, että ratsastin asetuksen kunnolla läpi. Esa kuunteli pidätteet hyvin ja kulkikin kivasti hitaammin, vähän itse pelkäsin, että se jää liian löysäksi hitaammassa vauhdissa. Laukka otettiin keskiympyrällä. Laukassa suurin ongelma oli se etten istu itse kunnolla satulaan. Esa on iso hevonen, joten s evetää mut helposti satulasta ja vielä kun itsekkään en osaa laukassa istua satulassa. Lopulta kun sain istuttua satulaan ja koottua vähän laukaka oli se selvästi parempaa kuin ennen.



Seuraavaksi tehtiin vähän erilaisia siirtymisiä. Aluksi tehtiin pitkän sivun keskeltä ravi siirtyminen ja lyhyen sivun keskelle pysähdys, josta jatkettiin käyntiä. Pysähdykset olivat jo parempia kuin ennen, mutta Esan pitäisi pysähtyä paremmin tasan. Sitten tehtiin pysähdykset pitkän sivun keskelle vähän uran sisäpuolelle. Taaskana pysähdykset eivät olleet tasan, mutta muuten ne olivat parempia kuin ennen. Esan vinoutta korjatakseni mun piti vähän ajatella avoa ja vasta-asetusta. Esa olikin paljon suorempi loppua kohden.
Lopuksi tultiin vielä keskiympyrälle ja tehtiin vähän temmon muutoksia ravissa. Suurin ongelma kokoamisessa oli etten itse istunut kunnolla satulaan. Tehtiin myös pari käyntisiirtymistä, jotka sujuivat ihan hyvin. Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa, joka sujui taas vähän paremmin. Ympyrällä Esa alkoi tuntua myös ravissa paremmalle. Se nimittäin oli koko tunnin ollut vähän jännittynyt ja kulkenut helposti kuolaimen edessä, eikä tullut kunnolla läpi. Eteen-alas ratsastus oli taas aika hankalaa. En oikein saa Esaa venyttämään kunnolla ja rentona alas.


Viime keskiviikkona taas oli taivutusvästö tunnilla Esan kanssa.
Aloitettiin ihan käynnissä tekemällä melkein heti avoja pitkille sivuille. Avot onnistuivat paljon paremmin kuin ennen, varsinkin oikealle tuli todella hyvää avoa. Käynti oli muutenkin koko tunnin selvästi parempaa kuin ennen. Yritinkin ratsatsaa paljon pohkeella.
Ravissa taidettiin verkata ihan vain ympyröillä ja vapaasti. Ravi ei ollut ihan tunnin vahvin askellaji, mutta saatiin pari todella hyvää pätkää. Kevyessä ravissa Esa kulkeekin todella hyvin, mutta harjoitusravissa en pysty istumaan niin hyvin, että se pääsisi oikeuksiinsa.
Laukka otettiin yhdessä keskiympyrällä. Tällä kertaa istuin jo paremmin satulaan ja Esakin kokosi laukkaa selvästi paremmin. Vieläkin voisi istua paremmin satulassa, mutta laukka sentään oli jo paljon parempaa.





Verryttelyn jälkeen alettiin tehdä täyskaartoja, joista palattiin uralle sulkua tekemällä. Minähän en osaa sulkuja tehdä, eikä kukaan niitä minulle ole opettanut, joten olin aika pihalla. Katsoin sitten vain edellisestä mallia ja annoin mennä ja ihan kohtalaisesti sujui. Esa olisi saanut taipua selvästi enemmän ja kuunnella pohjetta paremmin. Näitä tehtiin siis ensin käynnissä ja sitten ravissa.


Lopuksis siirryttiin vielä takaisin yhdesssä ympyrälle ja alettiin tehdä ymoyrän pienennystä ja suurennusta. Tämä oli todella kiva tehtävä, jossa sai hyvin hevosta avuillee kun välillä piti koota ja taivuttaa enemmän ja välillä taas päästää. Esa toimi aika hyvin, mutta hieman oli itselläni ongelmia saada näytettyä ravia, kun en siellä osaa istua. On kyllä mahtavaa olla kouluratsastaja, joka ei osaa stua harjoitusravissa.

verratkaa nyt alla olevaan kevytravi kuvaan

Sitten ratsastettiinvielä eteen-alas ja Esa oli paljon parempi kuin ennen. Se osasi jo vähän venyttää alas tuntumalla.
En nyt kovin hyvin muistanut tunnista niin tuli vähän vajaa teksti. Esa oli pätkiä todella hyvä, niin kuin oikeastaan yleensäkin.

2 kommenttia:

  1. Ompas kivan näkönen heppa :) Tuutko siis tällä vai kellä sinne tuntsarimestaruuksiin (jos siis oot tulossa, näin ymmärsin)? :D

    VastaaPoista

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: