Image Map

5. heinäkuuta 2013

B-merkki kurssi osa5

Tänään oli kurssin viimeinen päivä. Teoriassa käytiin nopeasti arvostelun numerot ja mitä ne tarkoittavat. Päästiin laittamaan heppoja aikaisemmin ja ratsastamaankin aikaisemmin.


Tunti aloitettiin taas kulmiin ratsastamisella käynnissä ja ravissa. Kesti hetken, että löysin hartsan moottorin, mutta sitten kun se löytyi mentiinkin oikein kivasti. Ravissa en vieläkään ihan saanut muotoa, mutta muuten se tuntui paremmalle.

taidan just myödätä sisäkädellä

Laukka otettiin pääty-ympyröillä. Hartsa oli ihan jees. En meinannut taas saada sisäpohjetta läpi, mutta tuli myös hyviäkin pätkiä. Sitten annettiin vapaat ohjat.
Vapaiden ohjien jälkeen nostettiin käynnistä pari laukkaa. Hartsa nosti hyvin ja oli oikein innoissaan. Ravikin laukan jälkeen oli tosi reipasta.




Laukkojen jälkeen saimme ratsastaa itsenäisesti, kun jotkut ratsastivat rataa. Tein parit väistöt ja voltteja. Muuten ratsastelin vain Hartsaa hyväksi. Hartsa oli tosi kiva ja saatiin kivaa ravia ja laukkaa. Aika paljon häiritsi muut ratsastajat, mutta ei sille oikein voi mitään. Lopussa Hartsa ehkä vähän väsyi eikä jaksanut ihan täysillä.




Lopussa ravailtiin kevyttäravia ja annettiin pidempää ohjaa. Hartsa taas innostui ja meni reippaasti. Loppukäynnit käytiin tallin ympäri.



Hartsa oli tänään tosi hyvä ja olen tosi tyytyväinen treeniin. Molemmat oli ihan hikisiä, eli kunnolla oltiin tehty töitä. Sain paljon kehuja yheltä Hartsan vakioratsastajalta mikä oli tosi mahtavaa. Hyvillä mielin lähdetään huomenna ratsastamaan!
Hartsa meni mun jälkeen vielä alkeistunnin, jonka jälkeen pesin siitä kaikki hiet pois. Pesun jälkeen nypin vielä harjan, että siihen saisi paremmat sykeröt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: