Image Map

30. lokakuuta 2013

Onnistumisia vanhalla ystävällä

Sunnuntaina listassa lukikin todellinen yllätyshevonen, Lilly. Aluksi harmitti aika paljon, sillä vaikka yhteen aikaan Lilly oli selviä lempihevosiani, ei se enää viime aikoina ole innostanut. Milei kuitenkin parani hevosta harjaillessa, on se aika söpö.
Aloitettiin tunti käynnissä ihan tutustumalla hevosiin, jotka olivat joillekkin uusia. Lillyhän oli siis ulle tuttu ,joten aloin heti työstämään sitä. Käynnissä se tulee ihan kivalle tuntumalle, mutta jää helposti hitaaksi joten yritin ratsastaa eteen kunnolla. Otettiin aika pian ravia. Olin aluksi aika pihalla. Yritin pitää vaihdin aika rauhallisena ja saada asetusta. Lilly vähän vastusteli, eikä ollut oikein avuilla. Harjoitusravi olialuksi ihan mahdotonta, en tiennyt yhtään miten istua siellä. Attilalla kun oli tasainen ravi ja Lillyllä taas isompi. Laukassa oli alussa ihan pihalla, mutta kun aloin oikeasti ratsastamaan ja jännitin vatsalihakset meni Lilly oikeastaan aika kivasti.



Open avulla laukan jälkeen aloin työstää Lillyn ravia ja että se meni hienosti! Ope käski hidastamaan tosi paljon, että lilly kuuntelisi koko ajan, kun se on sellainen vähän ADHD. Heti kun sain sen hitaaseen raviin ja pysymään siinä, se rentoutui kivasti ja laski päätä alas. Tuli voittajafiilis. Sitten pidettiin välikäynnit.
Ope selitti jalan asentoa ja mulle ainakin oli tosi valasevaa ja sain jalan heti paremmin. Tehtii sitten vähän ravia ja käyntiä ja katsottiin, että jalka pysyy hyvässä asennossa. sain pidettyä jalan hyvin ja lilly meni kivasti.



Alettiin sitten tehdä väistöjä uralla, mutta niin päin että siirrettiin peppua ulkopuolelle eli oltiin vähän uran sisäpuolelle. Meni kyllä ihan perseelleen. Nyt ei ollut automaattiattilaa hoitamassa, enkä osaannut itse hoitaa. Lilly tuli kentän keskelle, enkä saanut sitä takaisin. Jännityin myös itse ihan liikaa, mikä näkyi hevosessa. Lopussa kun rentouduin saatiin pari askelta ihan hyvin. Toiseen suuntaan oli vähän helpompi ja meni paremmin, kun muistin itse olla rento.

einäin..


Otettiin laukkaa vielä toiseen suuntaan. Lilly oli kiva ja pysyi han kivasti kuulolla, vaikka yksi hepoista vähän spurttailikin.
Lopuksi ravailtiin ja olin niin tyytyväinen, kun sain Lillyn pysymään rauhallisessa ja rennossa ravissa puolipitkillä ohjillakin.



Lilly oli todella positiivinen yllätys ja meni paremmin kuin koskaan sen kanssa. Olisi ehkä kiva mennä sillä uudestaaankin, mutta kisoja en sillä halua mennä.


6 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: