Image Map

11. tammikuuta 2014

Kiki nyberg osa4

Taas on Kiki Nybergin valmennus takana.
Mentiin ajoissa taas kävelemään, itse talutin alkukäynnit, sillä Willen satula oli vielä käytössä. Heitettiin sitten satula selkään ja kiipesin kyytiin.
Aloitettiin käynnissä tekemään itsenäisesti voltteja. Valmennusta muistellen ratsastin paljon eteen varsinkin volteilla. Wille oli hyvän tuntuinen ja taipui hyvin. Jatkettiin pian ravissa. Wille oli alusta asti aika rento ja liikkui ihan kivasti eteen. Tehtiin aluksi molempiin päihin pääty-ympyrät ja siirryttiin sitten toiseen päätyy ja lopuksi jäätiin ympyrälle. Yritin ratsastaa paljon pohkeella ja Wille toimikin aika kivasti. Pitkillä sivuilla piti koota ravia. Wille ei olisi millään halunnut koota ja sain ottaa paljon pidätteitä. Sitten annettiin hetkeksi vapaat ohjat.

kuvat vasta lopputunnista

Tehtiin parit pysähdykset ensin uralle ja sitten kentän poikki keskihalkaisijalle. Wille pysähtyi ihan hyvin ja seisoikin kiltisti. Liikkelle lähdöt olivat ehkä vähän hitaita. Siirryttiin raviin ja alettiin tulla yksitellen keskihalkaisijaa. Muut menivät uralla pitkät sivut sisäpuolella. Piti myös mennä harjoitusravia. Minulla oli taas vähän ongelmia istua ravissa, mytta sujui sentään vähän paremmin kuin viimeksi. Jalustimet eivät taaskaan pysyneet jaloissa joten Kiki käski lyhentämään niitä. Lyhyemmillä sujui vähän paremmin. Keskihalkaisija meni hyvin ja Wille oli aivan suora.
Siirryttiin pääty-ympyrälle. Tehtiin käynnissä vähän väistöjä eli siirrettiin takaosaa ulkopäin. sain käynttää aika pakjon apuja, että Wille väistäisi. En ollut ihan tyytyväinen poikitukseen. Työstettiin hetki ravia ja nostettiin sitten laukka. Yritin muistaa koko ajan istua satulaan ja se onnistuikin ihan hyvin. Sitten kokosimme laukkaa. Wille aluksi meinasi koko ajan tiputtaa raville ja tiputtikin. Loppua kohden sujui kuitenkin hyvin ja Wille oli aika hyvä. Jatkettiin uralle ja tehtiin kokorataleikkaan jonka keskellä ravisiirtyminen.


Siirrettiin käyntiin ja alettiin tehdä väistöjä uralta keskihalkaisijalle. Wille väisti hyvin niinkuin aina. Tehtiin näitä molemmille sivuille.
Plattiin takaisin pääty.ympyrälle ja tehtiin väistöjä myös siinä. Taaskaan en ollut ihan tyytyväinen, Wille olisi voinut väistää enemmän. Kikin neuvoilla yritin myös hakea vähän enemmän tuntumaa ulkopuolelta, sillä Wille oli sieltä vähän tyhjä. Siirryttiin taas raviin ja hetken siinä työskenneltyä nostettiin laukka. Menin taas aika koottua laukkaa, sillä saan siinä Willen paremmin avuille. Kierrettiin ura ja palattii takaisin samaan päätyyn ja siirryttiin raviin.  Nostettiin laukka vielä uudelleen ja laukattiin ympyrällä. Yritin laukassakin vähän saada enemmän tuntumaa ulkoa. Otettiin sitten käyntiin ja vapaat ohjat.
Kun kerrättiin ohjat tehtiin vielä vapaa loppuverkka ravissa. Wille oli hyvän rento. Ja varsinkin alussa tosi hyvä,nytkin, niinkuin yleensä, se valahti sitten lopussa vähän liian pitkäksi. Sitten otettiin käyntiin ja annettiin vapaat ohjat



Oli taas todella hyvä ja opettaivainen valmennus. Löytyi taas lisää korjattavaa istunnasta, pristan nimittäin polvilla ja reisillä vähän. Jokainen valmennus on vaan parempi ja Willekin paranee joka kerta. Alan jo pikkuhilja alöytää niitä napeja. Harmi vain, että juuri nyt vaihdetana hevosia. Mulla on kuitenkin aika kivan kuuloinen hevonen, joten iha positiivisela mielellä mennään. Toivottavasti saan ensi viikolla Willen, kun minulla on extra tunti ja tunti itsekkin on vähän jännempi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: