Image Map

2. huhtikuuta 2014

Kohti kisoja

Lauantaina aloitettiinkin suoraa verkassa jo kisoihin harjoitteleminen. Tehtävänä nimittäin oli tehdä kisaverkka 20 minuutissa niin, että sen jälkene voisi oikeasti lähteä radalle. Tehtävä tuli aika äkkiä, joten aika nopeasti sai keksiä mitä tekisi. Päätiin tehdä semmoisen aika perusverkan, jota aika usein Ligerolla teen eli väistöjä ja avoja, jotta se tulisi vähän notkeammaksi.

kuvat vain lopputunnista
Käynnissä tein vähän erilaisia väistöjä ja pari volttia mukaan. Ligero oli taas todella hidas ja sitä sai pari kertaa komentaa kävelemään kunnolla. Ravissa tein sitten enemmän sulkuja aj pari ympyrää siinäkin. Sulut vasemmalle eli parempaan suuntaan onnistuivat helposti, mutta oikealle Ligero oli aika haluton eikä liikkunut kunnolla. Muutenkin varsinkin oikealle Ligero tahmatassuili, eikä susotunut ravaamaan kunnolla eteen. Sain kuitenkin sitä vähän notkisteltua ja kyllä avotkin onnistuivat ihan ok:sti. Koitin vielä parit lisäykset, joissa Ligeroa taas ei yhtään huvittanut mennä. Vähän herättelin ponia raipalla, mutta siltikin lisäykset jäivät aika vaisuiksi. Laukkaa otin vain ympyröillä molempiin suuntiin. Vasemmalle sujui taas todella hyvin. Ligero meni hyvää terävää laukkaa. Ratsastin aika kootusti, mutat kuitenkin niin että Ligero liikkui energisesti. Oikealle oli taas selvästi hankalampaa ja poni vähän protestoi olemalla hidas.
Olen ihan tyytyväinen verkkaan. Kyllä tuollaisella voisi radalle lähteä, mutta Ligero jäi kuitenkin vieläkin liian hitaaksi. Opettaja neuvoi ratsastamaan pari napakampaa lisäystä verkassa ja ratsastamaan oikealle aika loivasti kaarevalla, jotta Ligero liikkuisi kunnolla.


Pidettiin välikäynnit joiden jälkeen tehtiin uralla ratsastamisharjoituksia. Ensin käynnissä koitettiin saada hevoset hyvin avuille ja ohjan ja pohkeiden väliin. Ratsastin itse sisemmällä uralla jolloin Ligeron piti kunnolla kuunnella apujani. Ligero menikin jo paremmin eteen ja meni suorana kunhan en itse alkanut ratsastamaan liikaa. Ravikin oli selvästi jo innokkaampaa. Tehtiin tässäkin samaa harjoitusta eli haettiin hevosia kunnolla avuilla. Olin ihan tyytyväinen Ligeroon, joka ravasi suorana eteen. Laukassa mentiinkin uralla. Ligero laukkasi kohtuu hyvin, mutta ei kunnellut sisäpohjetta kunnolla, jolloin se oikaisi vähän liikaa kulmissa.


Sitten alettiinkin jo ratsastamaan etten-alas kevyessä ravissa. Tein vähän ympyröitä ja ratsastin asetusta läpi. Ligero oli taas hyvä ja venytti rennosti alas.


Tunti olisi voinut mennä paremmin. Harmittaa, että Ligero on ollut niin hidas juuri ennen kisoja, kun ennen se on liikkunut ihan innokkaasti omalla moottorilla. Itseltänikin on jotenkin ote ihan hukassa, ohjat valuvat liian pitkäksi samoin hevonen. Myös istunnassa olisi taas korjattavaa.

Maanantaina pääsin menemään ensimmäisen kunnon tunnin ulkona ja ponina toimi tietty Ligero. Kisathan on siis perjantaina ja mennään taas aikuisohjelmaa, jos en ole muistanyt tänne asiasta mainita.
Käynnissä siirryttiin pinemmälle uralle ja tehtiin kulmiin etuosankäännöksen tapaisia käännöksiä. Tarkoitus oli mennä aika hidasta käyntiä, jotta hevoset ehtisivata stua jokaisen askeleen. Ravissa jatkettiin samaa, mutta isommalla uralla. Ratsastettiin ravissakin aika hitaasti, jotta hevoset pystyivät astumaan kulmassakin kunnolla askeleet. Tehtävä onnistui meiltä aika hyvin. Välillä poni vähän valahtelu ulkoavuilta ja välillä taas mentiin vähän liian kovaa, mutta muuten homma sujui hyvin. Yritin kiinnittää huomiota käsiini, mutta kuinkas ollakkaan kuvissa ei vieläkään näy kyynerkulmaa.


Siirryttiin isolle uralle ja jatkettiin harjoitusravissa. Alettiin kääntämään keskihalkaisijalle ja tekemään sille käyntisiirtymisen. Pitkälle sivulle tehtiin taas kaksi käyntisiirtymistä. Ligero siirtyi hyvin, mutta välillä käynti jäi vähän kiireiseksi. Kulmissa Ligero oli aika jäykä ei asetus tullut läpi. Muuten tehtävä sujui hyvin ja saatiin kehuja.

Siirryttiin neljälle eri voltille pareittain ja jäätiin niille. Otettiin laukat niin, että aksi paria yhtä aikaa laukkasi ja kaksi paria käveli sillä aikaa. Oltiin ensin meille helpompaan suuntaan ja laukka sujuikin hyvin. Ligero laukkasi innokkaasti ja taipui kivasti voltilla. Käynnissä se tuntui myös aika hyvälle. Vaihdettiin ympyröitä ja suuntaa. Oikealle voltilla laukkaaminen oli vähän hankalaa Ligerolle ja se alkoi taas vastustelemaan tekemällä steppailua ja olemalla hidas. Jatkettiin uralle suoraa. Ligero innostui ja lähti innostunutta laukkaa eteen. Se johtui kuitenki vaaan siitä että pari hevosta vähän villiintyi. Jouduimme sitten ottamaan loputkin laukat volteilla.





Lopuksi ratsastettiin uralla kaikki yhdessä ja tehtiin parit pysähdykset. Ekalla kerralla onnistui hyvin ja pääsin suoraan kävelemään. Toisilla kerroilla Ligero ei enää suostunut seisomaan paikallaan ja lähtin peruuttamaan ja astumaan sivulle. Lopuksi ravattiin vielä loppuravit keventäen.



6 kommenttia:

Viestit näkyvät vasta kun olen hyväksynyt ne, älä siis lähetä viestiä monta kertaa (: